31.12.06

Uutta kohti vanhan purkaen

Mitä sellaista teit v. 2006, mitä et ollut tehnyt aikaisemmin?
Olin kuukauden palkallisella lomalla ja olin kuukauden työttömänä. Aloitin ihan uusien ekaluokkalisten kanssa koulunkäynnin.

Piditkö uudenvuodenlupauksesi ja aiotko tehdä uusia ensi vuodelle?
Hmmm.. Mikähän oli viime vuoden lupaukseni? En tiedä. Uudelle vuodelle en tehnyt lupausta.

Synnyttikö kukaan läheisesi v. 2006?
Serkkulikka sai pojalleen pikkuveljen.

Kuoliko kukaan läheisesi?
Ei, kuin ihmeen kaupalla.

Missä maissa kävit?
Satumaassa ja Unimaassa

Mitkä päivämäärät vuonna 2006 jäivät mieleen ja miksi?
Pekan ja Elinan kanssa kävimme Korkeasaaressa. Marin kanssa kiertelimme Suomea. Outin ja Veetin kanssa Ikeassa hernerokkasumussa. Veetin jouluaamun tervehdys.

Mikä on vuoden suurin saavutuksesi?
Sain tehtyä elämäni ensimmäisen villapaidan itselleni.

Kenen käytös/toiminta ansaitsee kehuja?
Ystävien. Sen ainoan ihmisen, joka viikoittain soittelee vain kuulumisia.

Kenen käyttäytyminen teki sinut masentuneeksi/ikäväksi?
Hänen, joka ei uskonut minua hyvällä, eikä oikein pahallakaan. Saa minut usein edelleen raivon partaalle.

Mistä olit tosi innoissasi?
Kummilapsista

Verrattuna tähän aikaan vuosi sitten, oletko nyt
a) onnellisempi tai surullisempi?

Aika samoissa. Olen hiukan murheissani pappan voinnista koko ajan.

b) rikkaampi/köyhempi?
Niin mammonassa kuin merkityksellisessäkin ehdottomasti rikkaampi.

Mitä toivot, että olisit tehnyt enemmän vuonna 2006?
Huolehtinut kunnostani.

Entä vähemmän?
Hoppuillut.

Rakastuitko v.2006?
Luokalliseen kultamussuja ;)

Vihaatko nyt ketään, jota et vihannut vuosi sitten?
Ei minulla ole syytä vihata ihmisiä. En vihannut vuosi sitten, enkä vihaa nytkään.

Mitä halusit ja sait?
Halusin jatkaa samalla työpaikalla. Ja jatkan.

Mitä halusit, mutta et saanut?
Vähemmän väsymystä.

Mitä teit synttäripäivänäsi ja paljon täytit?
Täytin taas 25. Olin töissä, yksi lapsi toi kortin. Hänen lisäkseen syntymäpäiväni muisti muistaakseni vain perheenjäsenet.

Mikä yksi asia ois tehnyt vuodesta 2006 paremman?
Voimavarat.

Mikä piti sinut järjissäsi?
Ystävät ja kaverit. Oppilaat.

Mikä poliittinen tapahtuma herätti eniten tunteita?
Hedelmöityslain läpimeno, opintotuen korottamispuheet ja lopulta nostamatta jättäminen, pääministeri Vanhasen puheet nuoria työttömiä koskien.

Ketä kaipasit?
Ystäviä ja kavereitani.

Kuka oli kivoin uusi tuttavuus?
Tutustuin aika vähän uusiin ihmisiin, ei rahkeet riittänyt. Yhden uuden ihmisen kanssa on tullut vietettyä aikaa enemmän.

Kerro arvokas elämänohje, jonka opit v. 2006?
Vain minä elän minun kanssani joka nanosekunti elämäni alusta loppuun saakka, olen siis oman elämäni tärkein ihminen.

29.12.06

Kohtaamisia 2

Tämä ei liity mitenkään aiempaan postaukseen samalla otsikolla, mutta oli vain niin osuva otsikko.

Pommiin nukutun aamun jälkeen löysin itseni vihdoin Porista siskon kanssa vaatteita etsimästä. Tontut kun toivat molemmille lahjarahaa vaatteisiin. Minä löysin hameen, Outi ei sitäkään.

Kaupungista lähtiessäni törmäsin ensin Miraan, joka oli suorittamassa opintoihinsa liittyvää harjoittelua Luvialla. Katselin jo jonkin aikaa kävellessäni koirantaluttajan perässä, että onpa tutunnäköisiä koiria. Mutta en sitten kuitenkaan osannut ajatella, että koirat ovatkin juuri ne koirat, jotka minulle tulevat mieleen. Kun koirat taluttajineen sitten kääntyivät eräästä portista, huomasin, että onpa se kuitenkin se omistajakin tuttu. Hassua.

En sitten voinut lähteä ajamaan kohti kotia, kun aurinko paisteli pahasti alta lipan. Menin tuhraamaan aikaa paikalliseen automarkettiin (siis toiseen niistä, johon osaan Porissa mennä). Tuokion kiertelin kauppaa ja tulin sitten kahvioon juomaan kupoin teetä ja kuluttamaan aikaa. Ja kas kummaa! Lukioaikainen kaverini Laura yhtäkkiä tulee käytävää pitkin! Oli todella mukavaa nähdä Lauraa pitkästä aikaa. Ja oli erityisen kiva huomata, että se, miten Laura on on vuosien saatossa muuttunut, on ollut se sama suunta kuin itsellänikin.

Mukava oli näiden kohtaamisten jälkeen ajella kotiin.

28.12.06

Rikos ihmisyyttä vastaan?

Kuten varmaan kaikki tietävät, Saddam Hussein tuomittiin kuolemaan hirttämällä rikoksistaan ihmisyyttä vastaan ja nyt on ilmoitettu, että tuomio toimeenpannaan kuukauden sisällä.

Siis mikä ratkaisu ongelmaan on toisen tappaminen? Eikö sekin ole rikos ihmisyyttä vastaan? Ymmärtääkseni koko oikeudenkäyntiä on kritisoitu puolueelliseksi. En ole mikään kiistämään sitä, etteikö Irakin entinen presidentti olisi toiminut väärin erityisesti tiettyjä kansanryhmiä kohtaan. Mutta kuolema, sekö muka sitten on ratkaisu!?

Aamulla YleX:n aamutiimin Peltsi koitti selitellä, että Irakissa on aika lailla vihaisia ihmisiä, joille muu tuomio ei olisi kelvannut. Ai sekö oikeuttaa, painostus? Herra Mikko hei, Suomessa on aika paljon ihmisiä, jotka ovat sitä mieltä, että raiskaajat tulisi kuohita ja pedofiilit viedä saunan taakse ja silti sitä ei tehdä. Miten maailma voi koskaan muuttua paremmaksi, jos ihmisiltä ei odoteta muutosta asenteisiinsa toisiaan kohtaan?

Odotan sitä päivää, jolloin ihmisten moraali ja etiikka saavuttaa Piaget'n teorian mukaisen aikuisen tason.

Kuva: http://www.tlfq.ulaval.ca/AXL/asie/images/saddam-hussein.jpg

27.12.06

Ähky

Puh-huh. Eipä ole tätä tyttöä tarkoitettu joulua varten. Vaikka rakastan joulua yli kaiken ja jouluruokia ja vaikka kuinka koitan syödä varoen, ei joulusta seuraa mitään hyvää.

Kutittaa. Niiskuttaa. Turvottaa. Pulputtaa. Ja on ähky. Kaikki ihanat jouluruuat laittavat ihon kutisemaan, nenän vuotamaan ja silmät turvoksiin. Lisäksi ruuat saavat vatsa-parankin vääntelehtimään tuskissaan. -Ei enää tätä, anna mulle pelkää kaurapuuroa ja puolukkahilloa seuraavan kuukauden, huutaa reppu-riepu epätoivoisena.

Vaan on se hyvä, että ensi jouluun mennessä unohdan tämänkin ja voin taas syödä itseni kutisevan epätoivon partaalle.

Ps. Fysiikka-pohjainen kaveripiirini: sain isukilta joululahjaksi Paratiisin - 38 kaikkien aikojen suomalaista iskelmää. Tosi hyvä cd, kuunnellaan joskus porukalla.

Kuva: http://www.lontagaren.fi/lt2005/lt0510/jouluruoka202.jpg

23.12.06

Hiljaa, hiljaa joulun kellot kajahtaa...

On taas aika hiljentyä yhden vuoden suurimpien juhlien ääreen.

Uskonnottomille ja ei-kristinuskoisille joulu lie aikaa levätä ja viettää aikaa rakkaiden kanssa. Kullanarvoista aikaa siis nykymaailman kaikkien kiireiden keskellä. Aikaa pelailla perheen kanssa lautapelejä, jutella, syödä ja laulella. Hyvällä omatunnolla ja ajan kanssa.

Kristityille tämä on taas aikaa, jolloin voi olla erityisen kiitollinen siitä, millaisen rakkauden lahjan me olemme saaneet. Olemme saaneet osaksemme uskon armosta ja rakkaudesta. Oma jumalkäsitykseni ei aina kaikin osin noudattele kirkon oppeja, mutta luterilaisessa kirkossa on katto korkealla ja seinät leveällä, sinne sopii monenlaista tallaajaa. Minulle siis Raamattu ei ole sanasta-sanaan -kirja, vaan se on kirja, jonka sanoma on arvokas. Minulle se on kirja rakkaudesta ja muiden huomioonottamisesta.

Huomenna menen taas aattohartauteen, joka Eurajoella päättyy perinteisesti virteen Maa on niin kaunis. Tämä laulu saa minussa aina juoksemaan kylmät väreet ja tämä laulu tuo minulle joulun.

Hyvää joulua, rakkaat ystävät!

... Kautta avaruuksien
kaikuu laulu riemuinen:
Jeesus tullut on!

Runo: Maria Bruncronan Juleklockor, suom. Helmi Auvisen Joulun kellot

20.12.06

Mistä tuntee joulun...

... Missä joulukorttilista viimevuotinen?
Mä kyllä laatikkooni tänne varmaan talteen panin sen.
Mitä merkitsee tuo villi huuto lapsien?
Ne on taikinan kai löytäneet nyt piparkakkujen...

Julmettu kiirus jatkuu, ehkä huomenna helpottaen. Huomenna on joulujuhla ja lahjatkin ovat yhtä vaille valmiit. Perjantaina käydään koululla todistusten jaossa ja sitten suuntaan Turkuun ja Lietoon tontun tehtävissä vanhemman kummipojan luokse. Samalla reissulla Hannelen kanssa aloitamme hyvin ansaitun joululomamme kupposen tai jopa ruuan ääressä. Ja sitten kotiin siivoamaan ja sitten se on. Joulu nimittäin. Koitan olla oikein ahkera ja ripeä perjantaina, että saisin jo lauantain vapaaksi.

Kuusenkin ostin. Muovisen siis. Ja ihan oikean kuusen näköisen, en sellaista kankaista. Nyt se odottaa olohuoneen nurkassa joulua, että sen voisin myös koristella ja iskeä kuusenvalojen töpselin seinään. Ihanaa! Viimeisetkin joulukoristeet supisevat minulle kärsimättöminä purkissaan ja joululiinat kirkuvat päästä esille. Kovasti jo haluaisinkin, mutta ensin pitää siivota joulu tupaan.

... Ohi joulu kun on viimein tiedän hyvin sen:
taas kestää kuukausia kaiken tämän unohtaminen.
Siitä joulun tuntee, mutta silti kiellä en:
joulu mielestäin on kaikkein paras juhla juhlien.

Runonpätkät Kari Tuomisaaren laulusta Siitä tuntee joulun

17.12.06

Kohtaamisia

Vietimme ystäväporukassa pikkujouluja viikonloppuna. Kovasti alkavat meidän illanistujaisemme käydä rauhallisiksi. Kysymykseen:"onks joku lähdöss kaupungille?" vastaukset ovat vanhojen muistelua ja sitten muistetaan myös se, miten ankeaa on, kun seuraavana aamuna kaikki vaatteet haisee tupakalle. Eli todella harvoin on kukaan lähdössä yhtään minnekään. Joitain näistä en ollut nähnyt aikoihin, toisten tapaamisesta ei juuri ollut aikaa tällä kertaa.

Matkalla Helsinkiin suoritin vinon pinon jouluostoksia Turussa. Sattumalta törmäsin erään ison kaupan tuulikaapissa gradupariini Anssiin. Oli todella mukavaa nähdä ihmistä, jonka kanssa tuli yksi talvi vietetttyä hyvin tiiviisti ja tuloksellisesti. Anssi oli myös tarvittaessa minulle tukena, kun sukumme kuoli ja sairasti gradumme ohessa oikein urakalla ja minä puolestaan kuuntelin, millaiselta tuntuu tulla isäksi. Mielenkiintoinen talvi-kevät meillä siis oli. Mutta saatiin me se gradukin tehtyä. Moinen rupeama kyllä varmasti jäi molempien mieleen lopuksi ikää, sillä ilman toista mahtaisimme edelleen olla kumpikin kasv. yo, sen verran heikolla itsekurilla on molemmat meistä varustettu. Mutta toisen vuoksi siinä onnistui. Ja Anssin kanssa oli tosi hyvä tehdä töitä. Hänenlaisensa ihmiset ovat aina tervetulleita kaveripiiriini tai opettajakollegoiksi.

Viikonloppu päättyi tapaamiseen kaverini kanssa, joka on aikaa vietänyt tämän vuoden aikana Raumalla paljonkin. Hyvän joulun toivotukset vaihdoimme puolin ja toisin ja sovittiin, että viimeistään ensi vuonna nähdään. Tästä ihmisestä on ollut suunnaton tuki minun kotoutumiseeni Raumalla, kun hän on suurimman osan vuotta ollut ainoa tuntemani nuori aikuinen täällä.

Nyt syksyllä Elinan luonani asuminen on ollut toinen iso apu, jopa siinä määrin, että ihmettelen, kuinka selviänkään enää ilman serkkukämppistä. Kun ei kukaan toivota huomenta, sano hyvää yötä, juttele ruokapöydässä, tiskaa eri tavalla, laita vessapaperirullaa toisinpäin, ole lisämuistikapasitettina kaupassa... Elina lähtee joulun viettoon kotipuoleen rinkka täynnä lahjoja kotoväelleen täältä päin joulujuhlan jälkeen.

13.12.06

Väsy

Todella väsy on nyt tämä täti-parka. Aivan hirmuisesti on vielä tehtävä ennen joulua, niin töissä kuin siviilissäkin. Hetken jo harkitsin jättäväni viikonlopun Helsingin reissun väliin, sillä silläkin aikaa voisin tehdä tuhat ja yksi hyödyllistä asiaa. Mutta sitten päädyin kuitenkin siihen, että kavereiden näkeminen ja heille joulun toivottaminen on kuitenkin arvokkaampaa. Molemmat vaihtoehdot harmittavat, mutta enemmän harmittaisi pikkujouluista poisjäänti. Nyt ei tunnu tippaakaan energiseltä tai jouluiselta, vaikka juuri sain pipareita ja kakun uunista.

Enää 8 vuorokautta ja 14 tuntia ja lukukausi on ohi. Ja opekin voi levätä.

12.12.06

Linkki-vinkki


Suosittelen seuraamaan koulumme blogia. Kirjoittelen sinne "joutessani" pikkukoululaisten joulutarinoita. Kertakaikkisen hellyyttäviä ovat!

Kuva: http://butler.cc.tut.fi/~malmivuo/news/2004/01/tonttu.jpg

11.12.06

Saumuri!

Minulla on saumuri! Laiskuuttani en jaksa kaivaa sitä huppunsa alta esiin kuvattavaksi ja laitoin kuvan vastaavasta saumurista, omani vain on sinisävyinen. Niille, jotka jotain saumureista ymmärtävät tiedoksi, että saumurini on Bernette FunLock 004D. Differentiaali syöttö, onnistuu perus 2-, 3- ja nelilankaiset pistot, portaaton säätö piston leveyteen, pituuteen ja paininjalan puristukseen, Langankireyden säädöt myös portaattomat.

Vaikka kone on käytetty, se tuntuu tosi hyväkuntoiselta. Terveet äänet, liikkuu kevyesti. Vain lamppu on palanut ja pari ruuvimeisseliä on vuosien saatossa kadonnut. Onneksi ompelukoneeni on Bernina (Bernette on Berninan karvalakkimalli), joten sama pikkuruuvari käy, pitää se iso ostaa samalla kuin lamppukin. No joo, neulanpujotin uupuu, mutta sitä en ole koskaan osannut käyttää, joten sitä vailla en ole. Kone tuntuu kaikenkaikkiaan niin virkeältä, että vien ensin ompelukoneeni huoltoon ja vasta sitten saumurin. Vai veisikö ne sittenkin yhtäaikaa?

Uskomaton juttu, koko saumuritarinani. Loppukesästä olin käymässä kaverini (entisen työkaverini) Miikkan luona Tampereella. Samana viikonloppuna oli heillä jotkin rippijuhlat tulossa ja sain tutustua Miikkan sisaruksistakin kahteen viikonlopun aikana. Tapoimme Miikkan ja siskonsa Pirkkon kanssa aikaa kaupungilla, kun sanoin, että kävellään sitten tuota puolta katua, kun siellä näkyy olevan ompelukoneliike. Sitten ihan ääneen kerroin haaveestani hankkia saumuri. Pirkko sitten totesi, että hänellä on nurkissaan jouten saumuri, jota ei hän, eikä hänen tyttärensäkään käytä yhtään. Merkki oli minulle oitis lupaava, silla Bernina ja Bernette ovat varmimpia ompelukoneita. Ja jotenkin käytettyä hankkiessa uskallan paremmin hankkia puolitutulta, kun silloin ei kehdata tarjota mitä vaan, kun on pelko, että susi tulee myöhemmin vastaan. Löimme Pirkon kanssa kättä päälle ja sovittiin, että syksyn mittaan saumuri matkustaa hiljalleen Tampereelle ja sieltä voin sen sitten noutaa. Ja sieltä sen nyt viikonloppuna hain.

Vaikka kaverit itsenäisyyspäivän tienoolla naureskelivat saumurihehkutukselleni, voin kertoa, että ensi viikonloppuna vasta hehkutankin. On se _niin_ mahtavaa omistaa saumuri!

Kiitos Pirkko!

Kuva: http://i8.ebayimg.com/04/i/000/7d/38/c181_12.JPG

7.12.06

Keski-ikäistyvä?

Tapasimme itsenäisyyspäivän tienoolla kaveriporukalla. Vanhat kunnon antilinnanjuhlat, tosin kukaan ei edes pyrkinyt viemään olalle. Rauhallinen illanvietto hyvässä seurassa seurustellen.

Vaan yksi meistä potee alkavaa keski-iänkriisiä. Kukaan ei enää kysy meiltä papereita, noin pääsääntöisesti. Armeijapojat näyttävät kirjaimellisesti pojilta. Keskustelunaiheista mielenkiintoisimpia ovat asuntolainojen korot ja eri alueiden asuntojen hintojen kehitys.Musiikki, jota kuuntelimme nuorina, alkaa kuulostaa teinien mielestä antiikkiselta. Voimme sanoa, että olemme tehneet jotain "nuorina". Kaikki alle kaksikymppiset kuulostaa vahvasti lapsiin sekaantumiselta.

Häntä kuunnellesani tajusin sen itsekin. Ehkä minunkin olisi hiljalleen aika opetella ajattelemaan itseäni naisena eikä enää tyttönä. Mutta eihän minun tarvitse alkaa silti puhumaan ystävistä miehinä ja naisina, saavathan he olla minulle aina tyttöjä ja poikia, kuten aina ennenkin!

Susa, olet minulle aina tyttö, vaikka olisit sitten 95 vuotta.

Kuva: http://www.parkkinen.org/peppi.jpg

4.12.06

Lastuillen

Nyt minä pääsin kokeilemaan ekaa kertaa elämässäni sorvaamista. Oli muuten kivaa hommaa. sain 2,5 tunnissa aikaan talouspaperirullatelineen ja lähdin siis ihan a:sta liikkeelle.

Hieno tuosta ei tullut, mutta olen ylpeä, kun se oli ihka ensimmäinen sorvaukseni. Olkoon rumistamassa keittiötäni, mutta olen siitä ylpeä kuin äiti lapsensa vesssapaperirullatontusta. sillä tasoero ei todellakaan ole suuri.

Mutta mahtaa huomenna olla kädet kipeät, nyt jo polttelee ranteiden ja kyynärtaipeiden väli (olisikohan se sitten käsivarren sisäosaa?). Karmea tärryytys ja kova lihasjännitys ei kauhean hyvää rasitusta ole muutenkin kivuliaille käsilleni.

3.12.06

On villiä melskettä, helinää helskettä...

Ihan kipeesti saa ope-parka huuhtoa. Töissä on niin karmea kiirus, että se tuppaa tekemään kiireen kotiinkin. Mutta enää kolme viikkoa jaon joulu ja joulujuhla kaikkine koettelemuksineen on ohi. Huh.

Mutta ehdin kuitenkin viikonlopun mittaan ostamaan kankaat keittiön jouluverhoon. Minulla kun vihdoin keittiössä ikkkuna, johon laittaa jouluverhot. Muihin ikkunoihin en aio jouluverhoja väsätä, mutta keittiöön ne kuuluu: piparin tuoksu, glögi, joulutortut ja jouluverhot.

Samalla ostin kankaat myös uuteen keittiön pöytäliinaan. Verhot jäävät jo ikkunaan, mutta uutta liinaakin oli ihan pakko sovittaa. Vielä kun malttaisi sen jonkin aikaa pitää kaapissa....

Ps. Koulun blogille tein kuvagallerian.

27.11.06

Nypläystyyny

Olen aloittanut syksyllä kansalaisopistolla puutyön kurssin. Halusin tehdä nypläystyynyn, itse. Ajattelin, että voi tulla kiirus, vaan kuinkas sitten kävikään....

Tyyny on puuvalmis, seuraavaksi lankomies saa lakata, sitten paikallinen vaahtomuoviliike pehmustaa sen ja viimeiseksi itse sen päällystän. Aika komea jo nyt, vai mitä? Huomaa taivutettu vaneri!

Keväälle suunnitteilla on koko huoneen korkuinen kukkapylväs, jossa on nerokas tukisysteemi, ettei se taatusti kaadu. Ihan itse keksin sen ja piirräntekniset piirrustukset.

Kuka kissan hännän nostaa, jos ei kissa itse...

21.11.06

Ystäväkirja

Koska blogillani on niin hirmuisesti kävijöitä, toivon, että jätätte puumerkin ystäväkirjaani. Saan tietää, ketä täällä käy ja samalla ystäväni ja kaverini eri piireistä saavat tietää enemmän toisistaan.

Kiitos!

Kuva: http://kotisivu.mtv3.fi/hutsiputsi/krisse54.jpg

Palaute

Minä, yltiömyötäilevä ja miellyttämään pyrkivä ihminen, annoin tänään kaupassa palautetta valikoimista. Olen suunnattoman ylpeä itsestäni!

Kaupassa oli huikean suuret valikoimat pullia. Oli pitkoa, puustia, palloa, viineriä, donitsia, munkkia... Vaan ei yhtäkään ilman kananmunaa. Ärsytti moinen ja haalin käsiini leipäpuolen myyjän ja kerroin moisesta epäkohdasta. On kyllä totta, että munattomia pullia tiedän valmistettavan kauppoihin saakka vain neljää erilaista, mutta jos edes yhtä olisi tarjolla meille ruokarajoittelisille.

Ehkä jonain päivänä uskallan myös itse elämässä pullikoida vastaan, antaa palautetta ja kieltäytyä. Siis elää.

Kuva: http://www.hs.fi/kuvat/iso_webkuva/1101981770568.jpeg

19.11.06

Velmua veetiylyä

Nuorempi kummipoika oli kumpparin luona yökylässä. Poika oli todella reipas. Pian vuosikkaan pojan kanssa kiersimme Raumalla kauppoja ja olimme kotonani.

Huippujuttu oli sohvani. Se kun on selkänoja ikkunaa kohti, niin siitä pystyi kurkkimaan autoja. Ja niitä autojahan kaupungissa riitti. Meidän piti ihan mennä illalla vielä kaupungille autoja ihmettelemään.

Ja ihmeemmin ikävöimättäkin viikonloppu meni. Olihan Veeti aikuisenkipeä ja siis ikävissään, mutta inhimillisissä mitoissa. Nallejen ja nukkien kanssa leikimme leikkiä, että Veeti ojensi minulle mollukan vuorollaan ja minä sanoin kiitos ja rutistin nallea sanoen samalla hali-hali. Ja sekös oli hauskaa.

Ja kuin ihmeen kaupalla osaan edelleeen muitakin sanoja kuin auto. Alakuvassa Veeti kurkkii autojen valoja.

18.11.06

Huikeaa!

Kummipojan kanssa tänään kärryiltiin ympäri Rauma-cityä. Se on sinänsä nopeaa, että kaupunki on niin pieni, mutta oli paljon kauppoja kierrettäväksi. Poika pitkälti nukkui reissun, mutta sitten heräsikin.

Viimeisen kaupan edessä koin huikean elämyksen. Turussa TYY-toiminnassa tutustumani Suvi tuli pyörällä vastaan. Suvi kertoi, että he asuvat nykyään Raumalla, ovat keväästä saakka asuneet. Aivan mieletön juttu: tunnen jonkun ikäiseni ihmisen täällä! Nyt tarvii vaan jossain välissä sopia kahveista.

16.11.06

Jännitystä

Kevään täällä viihtynyt kaverini on nyt vierailulla täällä, tapaamassa kavereitaan. Taisi viihtyä Raumalla paremminkin, kun kerran nyt harkitsee vakavissaan tänne muuttamista.

Minua moinen riemastuttaisi. Yksi tosi tärkeä kaveri täällä, kahvikupposen etäisyydellä. Nytkin viimeisen viikon aikana kahvitteluja on ollut jo kolme ihan vain siksi, kun höpötyksiä on ehtinyt kertyä kohtuu säännöllisestä soittelusta huolimatta. Kasvotusten on helpompi pompahdella asiasta toiseen. Kaksi kohtuu lyhytjänteistä keskustelijaa kun ei tahdo millään pysyä aiheessa, vaan pomppiskelee minne sattuu palatakseen puolen tunnin päästä aiheeseen. Ja se ei ole puhelimessa yhtään kätevää.

Nyt sitten vaan kuulostelen, mitä kaverini päätyy tekemään ja miten asunnon kanssa käy. Mutta olisi vaan kiva saada tänne ei-sukua oleva luottoihminen.

15.11.06

Ope itkettää

Tiiviissä tahdissa tapasin kaikkien luokkalaisteni vanhemmat. Voisitko kuvitella, että kaupunkikoulussa onnistuisi tavata viikon varoajalla 21 lapsen vanhemmat kahtena päivänä kello 14.45- ja 18.00 välillä? Vaan maallapa sekin onnistuu.

Yksi ihanimpia tuokioita oli tavata oppilaan vanhempia, jonka isosisarruksilla on ollut jos jonkinmoista ongelmaa. Vanhemmat sydän syrjällään jännäsivät, että mitä nyt on luvassa. Ja sitten ope sanoikin, ettei hänen mielestään lapsessa ole mitään erikoista mainittavaa, tavallinen reipas ja innokas lapsi. Äidin silmäkulmassa kiilteli ja isä oli hiljaa onnellinen hymy kasvoillaan.

Ope tunsi pelastaneensa yhden perheen päivän.

10.11.06

Ihana ilta

TYYn ensimmäinen alumni-ilta on takana. Vietin ihanimman illan pitkään aikaan. Näin monta monituista ystävää ja kaveria, joiden kanssa on tullut vietettyä aikaa paljon.

Näin monta ihmistä, jotka tervehtivät lämpimästi vanhaa tuttua. Iloisia ilmeitä, halauksia ja kuulumisten kysymisiä oli tupa tulvillaan, kun TYYn alumnit viimeisen 50 vuoden ajalta kohtasivat. Oli hienoa nähdä, miten TYYssä 1970-luvulla toimineet jutustelivat keskenään ja todella toivoivat tällaisten iltojen tulevan tavaksi. Siksi se lämmitti, että todennäköisesti emme siis mekään koskaan toisiamme unohda.

Itse näin monta ihmistä, joita olikin ollut huikea ikävä. Vaikka eräs juttukavereistani ei tunnustanutkaan itse varsinaisesti ikävää tunteneensa, hänkin totesi, että on kiva nähdä kavereita aina tauon jälkeen. Toisen juttukaverini kanssa juttelimme siitä, miten paikkakunnalta poislähteneille ikävä on suurempi kuin paikkakunnalle jääneillä poismuuttanutta kohtaan. Yksi kaipaa kaikkia, mutta joukko ei yhden uupumista niin huomaakaan. Mutta juttuseurani sitten totesikin, että hän kyllä huomaa, että minä olen poissa. Kiitos sinulle, se lämmittää mieltä vieläkin. Muutama ihminen oli niin aidosti ilahtuneen näköinen minuun törmätessään ja rutisti niin kovasti, että huomasin olleeni myös heille tärkeä, eivät vain he minulle. Voin siis autuaasti pyyhkiä pois Roolit-postaukseni herättämät tunteet. En hämmentynyt silloisesta kuulemastani turhaan, minä en ole mikään uhri.

Loppuillasta siirryimme jo niin perinteiseen Proffaan. Ja aivan kuten ennenkin, löysin itseni "äijäpöydästä" ainoana naisena. Nauratti ja huvitti. Vaikka ehkä hiljaa istuinkin siinä, kun toiset puhuivat kuka mitäkin, paransivat maailmaa. Mutta olin kuitenkin onnellinen. Ympärilläni oli rakkaita ihmisiä, joiden kanssa on vietetty paljon aikaa, opittu hallintoa, puhuttu, väitelty, kiistelty.... ja aina lopulta tultu Proffaan kavereina. Asiat ovat riidelleet, ei koskaan ihmiset.

Kiitos kaikille ihanasta illasta. Erityiskiitos Tiinalle, joka järjesti tapahtuman. Aamulla ope oli hiukan väsynyt, mutta aivan älyttömän hyvällä tuulella. Kiitokset myös yösijan tarjonneille, olo oli kuin viiden tähden hotellissa. Peti pedattuna ja viluvarpaalle jopa huopa vetää jaloille, jotka taatusti olisivat palelleet ilman kotiin unohtuneita sukkia.

8.11.06

Vuosi

Vuosi sitten 9.11. vietin viimeistä vapaata päivääni. Oli Porthanin päivä ja TYYn juhlapäivä. Olin toisaalta apea, toisaalta suunnattoman jännittynyt. Ajattelin, että tähän jäisivät Porthanin päiväni. Tähän jäisi ylioppilaskunta osaltani.

Vuosi työelämässä on kulunut nopsaan. Vuosi sitten pohdin joulujuhlaohjelmaa yhden luokan osalta. Nyt osallani on puolet joulujuhlaohjelmasta, koska luokkia on vain kaksi. Toisaalta olisi kiva, jos opettajia olisi edes yksi enemmän, nyt joudumme molemmat aika koville. Mutta toisaalta tämä on niin vapaata. Voin tehdä mitä huvittaa, milloin huvittaa ja miten huvittaa, kunhan lapset oppivat tietyt asiat. Jos lapset ovat aivan uupuneita, voimme ottaa kevyemmän päivän, mutta toisena päivänä sitten rutistetaan tehokkaasti.

Minä itse olen muuttanut paikkakuntaa. Kaveripiiri jäi Turkuun ja osa on hajaantunut jo pääkaupunkiseudullekin. Raumalla etsin edelleen omaa paikkaani ja kovin niukasti minulla on kontakteja täällä ikätovereihin. Enempi olisi kiva, mutta onhan tässä Elina kanssani. Kevään-kesän pelastus oli vanha työkaveri eli nykyinen kaveri. Liki puoli vuotta lähekkäin asumista sai aikaan sen, että nyt yhteydenpito on hyvin säännöllistä, eihän sitä hyvästä kaverista malta luopua noin vaan maantieteellisistä syistä. Yhteen likimäärin ikätoveriin olen tutustunut ja hänen kanssaan tulee vietettyä aikaa mahdollisuuksien mukaan.

Vuoden aikana olen tunnustanut omien voimieni rajallisuuden.En vielä tiedä, mihin ne riittävät, mutta kaikki aikanaan. Olen oppinut tuntemaan itseäni, koska olen viettänyt enemmän aikaa itseni kanssa kuin koskaan ennen.

Mutta huomenna on taas 9.11. ja olen menossa TYYn alumnipäivään, päivään entisille toimijoille. Odotan kiinnostuneena, mitä on luvassa.

Omistajatragedian suurruhtinatar -merkin sain viime vuonna TYYn edelliseltä taloustoimikunnalta viimeisessä kokouksessa. Näitä olivat edeltäneet minun ja edeltäjäni Talouspönöttäjän yhdessä pakertamat TYYn viralliset pöytästandaaaarit ja TYYn viralliset akateeemiset ansioprinikat, jotka kaikki ovat ainutlaatuisia ja ainutkertaisia. Sain minä TYYltäkin ansiomerkin, mutta sellaisia on muillakin.

7.11.06

Roolit

Väititpä mitä tahansa, meillä jokaisella on jokin rooli. Siis sellainen, jonka olet joko itse ottanut tai joka on sinulle annettu.

Keskustelin tässä erään ihmisen kanssa kavereistani ja ystävistäni. Yhtäkkiä minulle esitettiin minua hämmentävä kommentti: olen yleensä joukon emo. Minulle tullaan puhumaan asioista, joista en voi muille puhua ja minulle tulee usein vastuu siitä, että asia tulee tehtyä loppuun saakka. Ja sitä pidetään itsestäänselvyytenä. Hän jopa kärjisti, että minua ei ole edes olemassa muille, jos en tee asioita muiden edestä. Ja että minua ei tarvitse edes kiittää, koska minun tehtäväni on tehdä puolesta.

Se tuntui aivan kamalalta. Siis jo ajatus siitä, ettei minusta itsestäni välitettäisi (taas kärjistäen) vaan vain tekoni olisivat arvokkaita. Vaikka tämän vuoden aikana on monta kertaa tullutkin mieleen, että olisi ollut kiva, jos Turun aikaiset kaverit pitäisivät tännekin päin yhteyttä. Kovin kauaa tai montaa kertaa en viitsi muistutella ihmisiä olemassaolostani. Jos ei kiinnosta, niin olkoon. On ihana nähdä kavereita, mutta olisi kiva, jos hekin suuntaisivat kulkuaan useammin tänne suuntaan, sillä matka minulta toisaalle on yhtä pitkä kuin toisaalta tänne.

Mutta asia pisti miettimään, sillä ei ole yksi eikä kaksi kertaa, kun joku on purkanut minulle koko sydämensä painolastin. Se ei yleensä ole onnistunut viikossa, ei kahdessa, ei parissa kuukaudessakaan. Minä olen saanut tutustua ihmiseen ja kun minusta alkaa tuntua siltä, että nyt hänkin jo jaksaa kuunnella minua, hän katoaakin elämästäni. Minä olen luullut tulleeni toiselle hyväksi kaveriksi, ehkä jopa matkalla ystävyyteen, mutta olinkin vain purkupaikka. Harvassa on ihmiset, jotka minuun pitävät yhteyttä kaukaakin säännöllisesti. Herrat kauaskatsova ja merinälkäinen, kiitos teille siitä. Näistä kahdesta kuulen vähintään kerran viikossa, useamminkin.

Keskustelu pisti tosissaan miettimään, sillä hän on jo aiemmin vihjannut samaan suuntaan. Mietin, että onko asia muka noin vai annanko minä noin virheellistä kuvaa itsestäni. Sillä minä en voi uskoa, että minua olisi koko ikäni käytetty vain hyväksi. Ei niin ihanat ihmiset, jotka ovat olleet elämässäni, kukin aikansa.

Kuva:http://www.poofcat.com/friend9e.jpg

Kiukkuinen

Mokomakin vanhustoimenjohtaja tai mikä lie!

Siis kuin ihmeen kaupalla pappassa yhä henki pihisee. Edellisviikolla pappa siirrettiin viikon päätteeksi Porista Raumalle. Puhuivat, että josko jonkin viikon seuraisivat aluesairaalassa tilannetta. No, Raumalle tuli virkainto-mikälie-vuokralääkäri, joka passitti pappan Eurajoelle intervallipaikalle, puhui parista viikosta ennen kotiuttamista. Oma lääkäri siis oli puhunut siirrosta aikaisintaan tällä viikolla, mutta pappa on nyt ollut viikon Eurajoella.

No, maanantaina vanhustyönjohtaja tai mikälie sitten olikin sitä mieltä, että pappa menisi kotiin tänään! Hyvät hyssykät, pappalle on sairaaloissa annettu pari yksikköä punasoluja viikon välein ja nyt ei veriarvoja ole edes otettu! Pappa ei jaksa kävellä kymmentä metriä pidempään rollaattorillakaan, kun jo ottaa pumpusta (ennen viimeistä infarktisarjaa pappa siis käveli pelkän kepin kanssa lyhyitä matkoja ja kelkalla saattoi liikkua kilometrinkin). Pappaa huippaa välillä niin, ettei hän uskalla nousta petistä. Tai puristaa rinnasta niin, ettei voi mennä ruokasaliin. On nestettä keuhkoissa ja jalat kaikesta makaamisesta aivan olemattomiin kuihtuneet jne, jne...

Vanhustyönjohtaja tai mikälie oli sitä mieltä, että ei pappa tarvitse kotiuttamisen varalta kodissaan kuntohoitajan kartoitusta, vaikka kulkuvälinekin on muuttunut. Sen olivat vihaiset lapset saaneet isälleen puhutuksi. Pappa oli ollut tänään mukana kuntohoitajan tarkastuksessa kodissaan. Reissu oli kestänyt kaksi tuntia, joista toisen pappa oli nukkunut sängyllään, kun oli ollut niin uupunut. Onko tällainen kotiutuskuntoinen? Vanhustoimenjohtaja tai mikälie on sitä mieltä, ettei pappan toimintakykyä tarvitse arvioida, ei hän kuitenkaan saisi tukiasumiseen riittäviä pisteitä. Siskoni hankki asiaa käsittelevän kirjan ja totesi, että hänen arvionsa mukaan pisteet erittäin tuettuun kotiasumiseen tai tuettuun asumiseen laitoksen yhteydessä (rinnasteisia) ylittyvät selvästi.

Taitaa koittaa kunnan virkamies säästää, tietäessään, että toisen sydänon ihan loppu. Kotiin vaan ja kuolkoon sinne ja pian, ettei tule kuluja. Siitä kuolemasta vielä voin olla samaa mieltä, mutta en tällä hinnalla. En sillä, että vanhan miehen pitää pelätä viimeiset päivänsä sitä, että joutuu kuolemaan yksin. En sillä, että vanhan miehen pitää viimeiset päivänsä pelätä sitä suunnatonta kipua, jonka infarkti tuo. En sillä, että vanhan miehen pitää viimeiset päivänsä pelätä, jaksaako hän mennä tänään ruokapöytään saakka. En sillä, että vanhan miehen pitää viimeiset päivänsä pelätä kaatuvansa yksin. En sillä, että vanhan miehen pitää viimeiset päivänsä tuntea olevansa yhteiskunnalle ei-toivottu yksilö.

Pappa on ollut ikänsä aktiivinen ihminen. Pappa on ollut aina tietoinen arvoistaan. Pappa ei ole koskaan halunnut pahaa kärpäsellekään. Pappa on aina rakastanut elämää sinänsä ja kaikkea elämäänsä kuuluvaa, myös kuolemaansa. Ja nyt pappa pelkää, sillä hänen järjessään ei ole edelleenkäänmitään vikaa.

Antakaa pappan elämään arvokkuus myös niihin viimeisiin päiviin!

Kuva: http://www.blikopdeweg.nl/Reageer/ANGER.gif

4.11.06

Pyhäinpäivä

Kunnioitin vanhoja suomalaisia perinteitä ja vietin pyhäinpäivän illan kirkossa ja hautausmaalla. Rauhallinen ilta ja hyvä mieli.

30.10.06

Suoritettu

Kävin suorittamassa kansalaisvelvollisuuteni Suomen ev.lut. kirkon jäsenenä. Äänestin seurakuntavaaleissa. Ennakkoäänestyshän on nyt käynnissä ja ainakin Raumalla ja pääkaupunkiseudulla äänestyspisteitä on kaupoissa muiden suurten vaalien tapaan. Toivottavasti tämä saa äänestysprosentin nousemaan.

Hanki sinäkin purnaamisoikeus ja äänestä! Hopi-hopi uurnille vaan.

29.10.06

Ei heikkohermoisille

Tai siis ainakaan minulle. Nimittäin pyöräily. Perjantain myräkän jälkimaininkeina Raumalle saatiin ohut lumipeite lauantai-illalla - yöllä. Ja kun se satoi sulaan ja lämpimään maahan, niin kaikkihan sen arvaa, mitä siitä seuraa. Varsinkin kun koko sunnuntain paistoi aurinko.

Lumi osaksi suli, mutta ei kunnolla. Ja nyt kun ilma on jo viilenemässä iltaa kohti, teiden pinnat jäätävät. Kävin pappaa katsomassa sairaalassa (pappa on siis siirretty Raumalle) pyörällä ja se olipelottavaa puuhaa. Menomatka oli vielä ihan kohtuullisissa määrin jännittävää, mutta paluumatkalla piti jo osan matkaa taluttaa, kun ei sisu antanut muuhun myöden.

Enää yksi myrsky ja talvi saapuu rannikollekin!

26.10.06

Rytyssä 2

Näin hyvältä auto näyttää edestä ja vielä etuviistosta. Niin toispuoleinen on isku ollut.












Mutta sivuilla totuus paljastuu. Bensatankin kohdalle on iskenyt liikenteenjakaja...


...toiseen kylkeen se toinen auto.









Elinalla oli uskomaton onni. Kuskin ovi painaa jopa kuskin penkkiä mutkalle. Ja vaikka ovet ovat noin vääntyneet, ovat ikkunat säilyneet ehjinä, eikä Elina saanut sirpaleita kasvoihinsa tai silmiinsä. B-palkki on aika tavalla mutkalla, myös lattiasta. Mutta ei hyvin mene toisellakaan. Lunastuskunnossa mahtaa sekin olla, kun koko keula on vinossa kuin nyrkkeilijän nenä.

25.10.06

Rytyssä

Autoni nimittäin. Onneksi on Elina kunnossa. Setä oli katsonut risteyksessä, että kyllä minä ehdin. Ja ehtihän se, alle. Minun autoni on siitä kuskin puolelta kuulemma ihan rutussa, että oli todella onni, että Elinalla on vain turvavyön aiheuttama mustelma olkapäässä. Autoni on kuulemma todennäköisesti lunastuskunnossa, ajattelin käydä kurkkaamassa sitä huomenna, jos ehdin. Koitan muistaa ottaa kuvan ja saatte tekin ihmetellä.

23.10.06

Vasaran jäljiltä

Tai ei ihan. Tekniseen työn kurssilla, jota käyn, on setä, jonka viiksikarvatkin tiedottavat hänen mielipiteestään naisista ja puutöistä. (Voin kertoa, että niitä viiksiä piiisaa, kuten muutakin naamakarvaa.) Tänään setä sirkkelöi jotain hyllynkappaleitaan. Jäin sedän taakse seuraamaan ja odottamaan vuoroani, noin kolmen metrin päähän. Mies kyllä huomasi minut siinä, kun totesi minun jonottavan. No, hänpä tykkäsi irrroitella hyllyistään sellaisia 2x2x0,5 sentin suiruja. Ja nehän lensi. Lopputulemana oli, että minun käteni oli käyttökelvoton puolet tunnista, kun sirpale sinkosi suoraan kämmenselkään. Toisella asenteella setä olisi varoittanut.

Ja sitten onnistuin jättämään pikkurillini ruuvipuristimen ja ruuvipuristinten säilytystelineen väliin. Sormessa on nyt kuoppa ja se sattuu.

Ei ole tervettä minun harrastamiseni.

22.10.06

Positiivinen hämmennys

Sain äsken puhelun. Uusi puolueosastoni minua lähestyi. Olisiko ollut osaston pj tai sitten jäsenvastaava, joka soitteli, että minut oli illan johtokunnan kokouksessa hyväksytty puolueosaston jäseneksi ja että he ottavat minut ilolla vastaan. Uskon sen. Sillä mikäpä puolue tai puolueosasto ei haluaisi nuoria jäseniä. R. Lehti kutsui minut myös henkilökohtaisesti syyskokoukseen ja kyseli, miten aktiivisesti olen kiinnostunut toimimaan. Ja tietysti, tulihan se sukuselvityskin tehtyä. Äitin ja isän lapseksi hän minut arvasi. Toivottavasti saan kuitenkin toimia minuna eikä jonkun lapsena.

20.10.06

Illassa

Pappamme on illassaan. Tässä lähiaikoina se tapahtuu, kun vanha ja väsynyt pääsee pois. Surettaa ja ikävä on jo nyt, mutta nyt on itsellä tyyni olla. Tiedän, että kaikki lapsenlapset pääsivät pappaa katsomaan, samoin lapset. Pappa sai vielä kerran nähdä kaikki, nyt vaan odotetaan.

Niin karmealta kuin kuulostaakin, toivomme kaikki, että kuolema tulisi pian. Pappan vuoksi. Ja itsemmekin, tämä odottaminen on toisaalta raskaampaa kuin sitten kuolema. Mutta miltä tuntuukaan olla järjissään ja tietää, ettei tässä enää muuta odoteta kuin kuolemaa.

Itse en usko, että voisin olla juuri valmiimpi rakkaan ihmisen kuolemaan. Ihmisen, joka on vaikuttanut minunkin arvomaailmaani ja ajatteluuni. Tiedämme kaikki, että pappa on valmis ja se tekee kaikesta meillekin helpompaa. Ja ainakin minulle tuli paljon parempi olla, kun näin pappan. Olen saanut viimeisen kerran hänet nähdä.

Pappa, olet rakas.

18.10.06

Vanheneminen on raskasta

Rakas pappamme täytti eilen kunnioitettavat 85 vuotta. Paljon kävi vieraita ja pappa oli ihan väsy. Tänään kolmen-neljän tunnin seurustelu vieraiden kanssa kostautui ja pappa joutui taas piipaa-autolla pumppunsa kanssa sairaalaan. Tällä kertaa se tuntuu erityisen kurjalta, kun tietää, että kaikki lapset, lastenlapset ja lastenlastenlapset olisivat lauantaina menossa syömään hienosti pappan kanssa. Ja se olisi pappasta kauhean hienoa pystyä olemaan mukana, pappa kun rakastaa kaikkia tyttöjään ja heidän jälkikasvuaan aivan suunnattomasti. Toivoa vain sopii, että kaikki kääntyy lopulta parhain päin, mitä se sitten onkin. Sitä ei voi pieni ihminen tietää.

17.10.06

Opeuden miinuspuoli

Nyt se sitten ilmeisesti on minulla. Open eka kouluvuosi. Vaikka kohta vuoden olen ollut töissä, vielä se ei ole aiemmin iskenyt.

Koulua on nyt menossa laskujeni mukaan 10. viikko. Niistä viisi olen ollut flunssassa ja nyt on ilmeisesti pöpö numero kolme tulossa. Tämä talvi taitaakin sitten olla tätä: flunssia flunssan perään, kun jokainen tauti kerran laskee vastustuskykyä ja aina vaan flunssat tulevat helpommin ja helpommin. Mutta ensi talvena, kesän levon jälkeen, oikein mikään ei enää pysty, korkeintaan vatsataudit.

Mutta otan silti hiukan kunniaa itselleni tästäkin. Yhtään sairaslomapäivää en ole viettänyt, pari päivää vain lapset ovat tehneet aika hiljaa töitä, kun minä olen säästellyt ääntäni. Hyvä minä!

Viina tappaa

Kaikkihan sen tietävät, että alkoholi ei ole hyväksi, varsinkaan liikaa nautittuna. Harvassa lie ihmiset Suomenniemellä, jotka eivät tiedä siitä mitään, millaisen olotilan alkoholin nauttiminen voi seuraavana päivänä saada aikaan. Jos ei omakohtaisesti, niin ainakin kuultuna/nähtynä.

No, nämä syysolkikärpäset lienevät keski-ikäisiä, suomalaisia ja miessukupuolen edustajia. Ainakin kalja on niille maistunut niille niin, että on kuolo korjannut. Ja voin sanoa, että ei harmita.

14.10.06

Parvekkeelle kalenteri

Eivät tiedä parvekekukkani, että eletään jo lokakuun puoliväliä. Ja minä en henno heitä roskiinkaan kiikuttaa, kun niin komeasti viheriöivät. Vettä koitan muistaa antaa, vaikka parvekkeelle ei enää muistakaan mennä, kun siellä tulee kylmä. En siis ole ajatellut ostaa pallokrysanteemeja tai callunoita tai kaaleja tai kanervia parvekkeelleni, kun kesäkukatkin ovat vielä noin komeita.

13.10.06

Hairahtunut

Elinalta opin, että näin kuulemma kuuluu aloittaa. Kuulemma galleriassa kuvanjulkaisuun haksahtaneet aloittavat "mulla oli periaate..." Minä vaan jatkan toisin.:

Mulla oli periaate. Käsitöitä saa tehdä, ihan mitä vaan, mutta villapaitaa en itselleni neulo. Kasiluokan räpellys riittäköön. Mutta sitten tuli kauppaan myyntiin aivan yltiöihana villalanka ja minä retkahdin.

Nyt en meinaa millään malttaa aamuisin lähteä kouluun, kun pitää lopettaa neulominen. Enää hihoja uupuu, ja toinen sivukaitale on puolivälissä, mutta se valmistunee ennen unia. Villapaita onkin ensimmäinen iso työ, jonka olen aikoihin saamassa valmiiksi. Mieleeni hiipiikin epäilys, että olisikohan uupumus hiljalleen hellittämässä.

Tasa-arvon voitto!

Minun, kuten monen muunkin jännittämä hedelmöityshoitolaki lopulta meni hallituksen esityksen mukaisena läpi. Mahtavaa! Olisikin ollut lähinnä naurettavaa, jos Suomi olisi siirtynyt Euroopan konservatiivisimpien maiden joukkoon. Ymmärtääkseni Suomessa ei tällä hetkellä ole hedelmöityshoitoja säätelevää lakia ja nyt se vihdoin saatiin. Lain puuttuessa hedelmöityshoitoja saavia henkilöitä ei ole rajattu kuin siten, että on katsottu, onko hoitoihin hakeutuvasta tasapainoiseksi vanhemmaksi.

Jos lakivaliokunnan esitys olisi mennyt läpi, olisi Suomessa poistettu useammalta ihmisryhmältä nykyisiä oikeuksia. Nykyinen lakihan ei kai sentään vieläkään velvoita antamaaan hedelmöityshoitoja naispareille tai yksinäisille naisille, mutta ei se sitä kielläkään. Vastaisuudessakin hedelmällisyysklinikat saavat itse päättää, kenelle he hoitoja myöntävät.

Minusta tämä laki on ennenkaikkea tasa-arvoisuuden ja suvaitsevaisuuden laki. Kun vielä olisi kaikilla seksuaaliseen suuntautumiseen katsomatta oikeus adoptioon ja verenluovutukseen, voisin jopa olla ylpeä suomalaisesta lainsäädännöstä. Se, kun sanotaan, että lapsi kärsii samaa sukupuolta olevista vanhemmista, johtuu kyllä täysin meistä aikuisista. Me muokkaamme lasten asenteita. Jos me olemme sitä mieltä, että samaa sukupuolta olevat perheet ovat luonnottomia ja likaisia, sitä mieltä ovat lapsetkin. Mutta jos me olemme sitä mieltä, että se on vain monimuotoisuutta, lapsistakin se on luonnollista. Meillä on siis suuri vastuu siitä, miten tulevaisuudessa asioista ajatellaan.

10.10.06

Koulumaailmasta

Muistanette, miten parisen kuukautta sitten äimistelin, että koulutarvikkeet eivät olleet saapuneet. No nyt kun koulua on käyty liki 2 kuukautta, meiltä puuttuu edelleen puuvärit, liimat, kartonkeja, huopaa, tarlatania, vihkoja... Käsittämätöntä! Nyt aloitankin tavarantoimittajaamme suimaantuneena anti-mainostuksen ("hyvä maine kiirii kauas, huono vielä kauemmaksi" -periaatteella). Jos sinä itse, seurustelukumppanisi, puolisosi, kaverisi, tuttusi, tutun tuttusi tai serkun kummin kaimasi on opettaja, niin kehotan hänelle kertomaan, että Lindell ei toimita tavaroita ajallaan, lähettää vääriä tuotteita, laskuttaa tavaroista, joita ei ole saapunut...

Muuten kaikki menee kivasti eteenpäin. Olen osannut tehdä opetussuunnitelman, jota ainakin tähän saakka olen onnistunut toteuttamaan ja pysymään aikataulussakin aika hyvin. Lapset ovat kouluuntuneet ja ryhmäytyneet toimivaksi luokaksi. Välillä ihan nolottaa omat maneerit, kun lapset tokaisevat toisilleen melun syntyessä: "Kuka antoi puheluvan?" Vaikka onhan se huvittavaakin, kun joku kiljaisee koko melua kovemmalla äänellä äskeisen sanakolmikon ja vielä ihmettelee, miksi toiset eivät olekaan hiljaa. Ja tehokkain onkin se, että ope nostaa käden ylös ja alkaa nostaa sormiaan yksi kerrallaan ylös tuima ilme kasvoillaan. Ehkä ääneen laskien.

Vaikka lapset imevätkin energiaa minusta niin, että Olkiluodon vuosituotanto kalpenee luovuttamani energiamäärän rinnalla, en hetkeäkään kadu uravalintaani. On ihanaa nähdä aitoa iloa ja riemua. Ehtymätöntä mielikuvitusta, peittelemätöntä suuttumusta, elämään heittäytymistä... Ja on ihanaa, että joka päivä joku pieni ihminen tulee ja kertoo minulle asioitaan. Niistäkin, jotka painavat mieltä. On ihanaa olla lapsen mielestä luotettava. Koska minä luotan noiden lasten kykyyn oppia ja kehittyä, miksi hekin eivät voisi luottaa minuun?

Kuvat luokkamme metsäretkeltä, alakuvassa mäenpäällä punainen rakennus on yläkoulu ja keltainen talo pellon reunassa varsinainen koulurakennus, alakoulu. Kun työmaani on nähnyt vain yksi kaverini.

4.10.06

Rohkeus

Mitä se on?

Onko rohkeutta sanoa aina kaikki asiat suoraan päin toisen kasvoja tippaakaan kaunistelematta ja pehmittelemättä vai onko se sivistymätöntäkin suorasukaisuutta? Onko rohkeutta heittäytyä virran vietäväksi vai onko se kypsymättömyyttä suunnitella elämäänsä? Onko rohkeutta pukeutua huomiotaherättävästi vai onko se huomionkipeyttä? Miksi rohkeutena pidetään asioita, jotka liittyvät hyvin impulsiiviseen ja itsekeskeiseen elämäntyyliin? En voi ymmärtää.

Minusta siskoni on rohkea: hän on nuori nainen, joka on pian vuosikkaan pojan äiti, hän on uskaltanut avioitua nuorena ja ostaa omakotitalon miehensä kanssa nuorena. Minusta serkkuni Elina on rohkea: hän uskalsi lähteä kokonaiseksi talveksi toiselle puolelle Suomea asumaan ja tekemään töitä vanhapiikaserkkunsa kanssa. Minusta Anu on rohkea: hän uskaltaa kertoa kipeistäkin asioistaan julkisesti. Minusta Sakari on rohkea: hän uskaltaa elää ja rakastaa, kun sen aika on, hän uskaltaa seisoa aina tärkeinä pitämiensä asioiden takana. Minusta Ida ja Jarmo ovat rohkeita: he ovat uskaltaneet ottaa vastaan yllättäen suuren vastuun, kun itsekin olivat palasina, he ovat muodostaneet omat, vahvat identiteettinsä ja he ovat valmiita tekemään suuriakin tekoja rakkaidensa puolesta. Minusta pappani on rohkea: hän uskaltaa elää vielä rakkaan puolison kuoltuakin ja rakastaa elämää koko sydämestään, edelleen. Minusta eräs oppilas oli rohkea, kun hän viikonloppuna uskalsi kohdata haasteen ja oppi lukemaan. Minusta mummini oli rohkea: hän uskalsi muuttaa toiselle puolelle Suomea kotiminiäksi ja perustaa elämänsä kovin erilaisiin oloihin, joihin oli tottunut. Minusta siili on rohkea: pikkuinen otus, joka kuitenkin uskaltaa lähteä suuren, leveän, pahanhajuisen ja jymisevän tien yli.

Jos minäkin vielä joskus uskallan olla rohkea...

Kuva: http://www.gardenia-helsinki.fi/luontokoulu/Images/Galleria/Albumi1
/images/Haaga3a%20hiiri_jpg.jpg

2.10.06

Paluumuuttoa vai kotoutumista?

Ikuisesti tulen säilymään sydämessäni TYYläisenä ja minulla tulee olemaan ystäviä ja kavereita Turun ajoilta. Mutta tänään katkaisin taas yhden siteen Turkuun.

Viimeinen yhdistyksen jäsenyys Turkuun on ollut puolueosasto. Tänään sain vihdoin aikaan täyttää lanketin Satakunnan piiritoimistolla ja Liisa ystävällisenä ihmisenä lupasi sen postittaa Raumalle. Lanketilla vaihdoin puolueosastokseni Rauman työväenyhdistyksen vuosien TOSY:läisyyden jälkeen. Jos ihan rehellinen olen, niin en haikeutta tuntenut. Olen jo sen verran vahvasti siirtynyt Satakuntaan ja omaksunut melko epäopiskelijamaisen identiteetin, että aika oli kypsä. Vaikka kyllähän aina joskus olisi kiva olla opiskelija ja nukkua pitkään ja tehdä mitä huvittaa...

Mutta samalla voin todeta, että oli ihanaa olla pitkästä aikaa kokouksessa ja puhua isoista asioista ja todella käyttää aivojaan asioiden monipuoliseen pohtimiseen. Vaikka kyseessä on melko epämuodollinen kokoustilanne, on kuitenkin ihana huomata, miten kokouksissa on kaikkialla samat koodit, jos useammalla olisi asiaa: katsekontakti puheenjohtajaan ja sormi merkiksi puheenvuoropyynnöstä. Voi, miten minulla onkaan ollut näitä ikävä! Nyt pitää siis vaan odotella uuden puolueosastoni (kunhan ensin siis minut ottavat jäsenekseen) syyskokousta ja mennä sinne nauttimaan kokoustamisesta.

Blogimaailma on siitä mukava, että voi helposti seurata monien kaveritoverien ja muiden kaverien elämää ilman tuhatta ja yhtä sähköpostia. Nyt minua hiukan jännittää Arton puolesta, millainen on hänen uusi työnsä puoluetoimistolla. Katri on jo sopeutunut hyvin uudelle työmaalleen. Pärä pyrkii nyt Esan jälkeen SONK:in puheenjohtajaksi, tätäkin tulee olemaan mielenkiintoista seurata. Anu painiskelee itsensä ja valmistumisen parissa, samoin Hannaa uhkaa valmistuminen. Harvapa kaveritovereista enää vuoden päästä TOSY:n riveissä on.

1.10.06

Tämä - viime

Vielä viikko sitten pohdin, milloin tästä kesästä tulee viime kesä. Nyt se on tapahtunut. Torstaina jo ajatuksissani mietin jotain: "Viime kesänä..." ja ajattelin juuri päättynyttä kesää. Ääneen en ole vielä viime kesästä puhunut, mutta tänään kerroin Elinalle, että tästä kesästä on tullut viime kesä (siksi en "ääneen", että minulta ei tule ääntä).

Väitän, että siitä tuli viime kesä, koska säät muuttuivat vihdoin syksyisiksi. Sataa, on viileämpää, aamut hämäriä, illat hämäriä, tuulee... Sakarinkin kanssa asiaa pohdimme viime viikonloppuna, mutta täydelliseen yksimielisyyteen emme päässeet siitä, milloin "tästä" tulee "viime". Lauantaina, jolloin asiasta puhuimme, mahtoi olla tämän vuoden viimeinen kesäinen päivä ja nyt on jo syksy muutoinkin kuin kalenterin mukaan. Ainakin Raumalla.

Kuva: http://www.herrankukkaro.fi/text/img/stories/archipelago/kesa_aamu1.jpg

29.9.06

Tekstarit

Ja myös minä liityn Saken ja Jarmon ketjuun:

1. Keneltä on puhelimessasi oleva vanhin viesti? -Äitiltä
2. Millä sanalla olkaa puhelimesi toinen viesti? -Täällä
3. Rakastatko 7. viestin lähettäjää? -Rakastan kaikkia kavereitani, siis tätäkin
4. Mihin sanoihin päättyy 10.viesti? -... mutta se on ihan normaalia.
5. Montako saapunutta viestiä sinulla on? -42

Mene vastaamattomiin puheluihin.
1. Onko vastaamaton 1 sinun paras ystäväsi? -Ei, oppilaan äiti.
2. Onko vastaamaton 4 sinulle sukua? -Ei, kaveri.

Mene uudestaan saapuneisiin. Vastaa kysymyksiin kertoen viidennen viestin lähettäjästä. Älä kuitenkaan paljasta hänen nimeään!
1. Minä vuonna henkilö on syntynyt? -1980.
2. Onko hänellä ollut jo syntymäpäivä tänä vuonna? -On
3. Ovatko hänen vanhempansa eronneet? -Ei
4. Entä mitä he tekevät työkseen? -Isänsä on muistaakseni eläkkeellä, äitinsä ammattia en muista.
5. Voiko hän luottaa sinuun? -Aina
6. Luottaako hän? -Uskoisin
7. Oletko seurustellut kyseisen henkilön kanssa? -En
8. Onko hän sukua sinulle? -Ei
9. Oletteko ystäviä? -Sellaisena ainakin minä häntä pidän, mutta eipä ole tullut kysyttyä
10. Asuuko hän samalla paikkakunnalla kuin sinä? -Ei
11. Missä tapasitte? -Lampun valkeuden tuottamista seuraamassa
12. Onko sinulla yhtäkään hänelle omistettua kuvaa? -Omistettua? Taitaa joku kuva hänestä olla, mutta ei ole mikään "omistettu"
13. Onko hänellä sisaruksia? -Kaksi isosiskoa.

Pitäisiköhän siivota tuota kännykkää, on siellä sen verran hassuja viestejä...

21.9.06

Opiskelijat poliittisen kentän muuttajina

Aamulla kuulin YleX:ltä tutkimuksesta, jossa oli haastateltu helsinkiläisiä opiskelijoita. Tutkimuksessa todettiin, että nuoret aikuiset tutkailevat poliittista kentää vihreiden uusvasemistolaisten ja populististen porvariarvojen välillä. Aikuisväestön piirissä oleva vasemmisto-oikeisto -asettelu on tutkimuksen tulosten mukaan väistyvä. (En nyt löydä mitään viittausta uutiseen kuukkelista, pahoittelen, enkä muista tutkimuksen julkaisijaakaan.)

En hämmästynyt, en yhtään. Aivan samaa näin Turussakin ylioppilaskunnassa. Ihmiset olivat (rankasti kärjistäen) joko punavihreitä tai hyvin sinisiä. Oikesto ja vasemmisto eivät sinänsä aina olleet eri mieltä asioista, mutta keinot olivat hyvin erilaiset. Toisille ympäristön huomioiminen ja tasapuolisuus oli itseisarvo, toiselle taas tärkeämpää oli päästä nopeasti ja tehokkaasti päämäärään. Päämäärä saattoi olla sama, mutta keinot aivan erilaiset.

Kuva: http://kampusnet.joensuu.fi/portal/components/com_akogallery/
img_pictures/Opiskelija%20ryhmatyo.jpg

19.9.06

Rakkaus, osa 2

Kaveri palasi ison veden takaa Suomeen. Muutama sähköposti on nyt vaihdettu ja olen aivan hykerryksissäni. En ollut edes ymmärtänyt, miten iso ikävä oli.

Oikeastaan minulla on vain kaksi kaveria/ystävää, joita kohtaan tuntemani välittäminen on niin voimakasta, että meinaan poksahtaa onnesta heitä tavatessani. Tai kirjoitellessa spostia tai soitellessa. Toisen kanssa puhelin on käytetympi, toisen kanssa rasitetaan sähköpostipalvelimia. Säännöllisen epäsäännöllisesti. Välillä voi mennä pidempiäkin aikoja, että kaveri ei ole juuri mielessä, mutta sitten joku sopiva hassu juttu ja on pakko kertoa sille kaverille, joka on se ainoa, joka juuri tämän jutun tajuaa. Mutta toisaalta he ovat myös ne kaverit, joihin on helpoin tukeutua tiukan paikan tullen. Ne, joille voin kertoa kaiken, jos haluan. Yleensä en halua.

Hassuinta näissä kahdessa kaverissa on, että kumpikaan heistä ei kuulu siihen kaveriporukkaani, joka minulle on kokonaisuutena rakkain. Ja jonka jokainen osa on rakas. Itseasiassa kukaan heistä ei ole tavannut kumpaakaan näistä kavereistani, ainakaan tietääkseni. Ainakaan ei minun kauttani. Ja nämä kaksi kaveria tietävät toisistaan vain nimet ja sen, että se toinenkin on minulle todella tärkeä kaveri.

Hassuja ovat nämä kaverijutut ihmislapsella.

Väärä suunta

Kävelin Äijänsuon ohi. Tai Lännen puhelin areena taitaa paikan nimi nykyään olla. Oli peli alkamassa ja ihmisiä käveli vain minua vastaan. Nauratti ihmisten kovin talvinen pukeutuminen, sillä isosta rempasta huolimatta Äijänsuon jäähalli taitaa olla edelleen kylmä.

Mutta minua ei harmittanut, että en ollut halliin menossa. Nyt on hauska katsella ikkunasta autoja pullollaan olevia tienvarsia ja tehdä itse tasan mitä huvittaa. Härpiti!

Kuva: http://img.mtv3.fi/mn_kuvat/mtv3/urheilu/hockey_night/smliiga/2003/lukko/301698.jpg

17.9.06

Rakkaus

Maailman väärinymmärretyin sana tuo rakkaus. Tai ainakin välillä minusta siltä tuntuu. Lähinnä siis se ymmärretään aivan liian suppeasti.

Sanaa tuli viikonloppuna mietittyä monestakin syystä. Elinan siskoista kaksi vanhinta oli tällä reunalla Suomea viikonvaihteen ja oli ihana nähdä rakkaita sukulaisia lisää. Mekin Elinan kanssa yövyimme Luvialla siskoni luona, jotta saimme mahdollisimman paljon viettää aikaa yhdessä koko joukko. Mukana oli luonnollisesti isän puolen suvun nuorimmainen, Veeti. Rakas pikkumies. Viikonvaihde taas alkoi ikävästi uutisilla siitä, että pappa oli saanut yöllä sydänkohtauksen ja piipaa-autolla kiidätetty Poriin. Rakas, oma pappamme. Kaveri soitteli myös ja kyseli, sainko uuden tietokoneen. Samalla tuli puitua muitakin asioita, muunmuassa pappan sairaalaan joutuminen. Rakas luottokaveri.

Rakkaus ei minusta ole vain romanttista rakkautta. Minä rakastan monia ihmisiä maailmassa. Perheenjäsenet ovat minulle rakkaita, samoin sukulaiset. Ystävät ja kaverit ovat minulle myös rakkaita. Oppilaat, työkaverit vuosienkin takaa. Opiskelukaverit, koulukaverit, leirituttavuudet... Rakkaita lähes jokaikinen.

Mutta ei ole yksi eikä kaksi kertaa, kun olen miettinyt rakkauden "rajoja". Milloin rakkaus kaveriin muuttuukin ystävyyden rakkaudeksi? Miksi toista ihmistä on aina helppo rakastaa ja siihen on helppo luottaa, kun toiseen ei voi koskaan uskoa? Entä missä kohtaa ihastus tai kiinnostus muuttuu rakkaudeksi? Siis sen kyllä muistan, että sen kyllä tuntee, kun se tapahtuu, mutta mikä määrä rakkautta on rakastumispaljon? Entä kuinka huikea on rakkauden määrä omaan lapseen, kun jo kummilastaan voi rakastaa määrättömästi?

Kysymyksiä, joihin ei mahda olla vastauksia. Kysymyksiä, jotka varmaan jokaista joskus pohdituttaa. Näihin kysymyksiin vastausten löytämisen sijaan voimmekin keskittyä olennaiseen ja rakastaa kaikkia ihmisiä, jotka ovat elämässämme.

12.9.06

Uusia tuulia

Viime keskiviikon jälkeen en ole saanut pöytäkonetta auki. Järkyttävää oli todeta, että nyt loppui yhteistyö. Alustava arvaus on, että emolevy paukahti. En siis ole vain itse diagnosoinut, samaa epäili enemmän koneiden sielunelämään perehtynyt ystävänikin.

Samaisen herrasmiehen suosiollisella avustuksella (eli konsultaatiolla) näpyttelen nyt ekaa postaustani kannettavallani. Hän siis antoi hyviä vinkkejä siihen, mikä ennalta valikoimistani vaihtoehdoista tuntui parhaalta. Kunhan joku minua viisaampi saapuu tänne, otan käyttöön myös langattoman verkon. Itse tutustun jossain vaiheessa myös ulkoiseen kovalevyyni, kunhan se saapuu Raumalle.

Nyt on siis noin tuhat osoitetta hukassa. Siis netissä. Kaikki kun oli vanhan koneen selaimen muistissa. Josko paljastuisi, että edes kovalevy on ok, jolloin saisin kaikki valokuvani ja tiedostoni ulos vanhasta ystävästäni...

6.9.06

Lenkiltä tullut

Jos ihminen ei ole koskaan juossut pidempiä matkoja kuin sen, mikä on koulussa aivan pakko ollut, mistä se voi tietää juoksevansa oikein?

Tätä kysymystä olen joutunut nyt pohtimaan. Minä, epäliikunnallisuuden perikuva, olen haksahtanut ja koitan lenkkeillä. Ja jopa melkein pidän siitä. Loppuviikon-viikonvaihteen flunssa sekoitti kuvioita, mutta samalla koin jotain aivan uskomatonta. Kuudentena lenkittömänä päivänä olin aivan pistoksissani ja eilen kävin kevyellä kävelylenkillä irrottelemassa limaa keuhkoista. Kevyt liikunta teki tehtävänsä ja tänään pääsin oikealle lenkille. Juosten.

Enhän minä pitkään jaksa juosta, kun en ole koskaan juossut. Yhtäpainoa juoksen puolisen kilometriä ja sitten kävelen sata-kaksisataa metriä ja taas juoksen. Ja ylämäkiä en juokse vielä lainkaan, kun en kertakaikkiaan osaa. En vaan tiedä, mitä lihaksia tulisi käyttää ja miten liikuttaa jalkoja. Juoksen alamäet ja tasaiset maat, mutta...

Mistä tiedän, juoksenko oikein, liikutanko jalkoja oikein? Mistä tiedän, juoksenko liian lujaa vai onko kuntoni onneton? Mistä tiedän, sattuuko polvi vain kiukuttelujaan vai johtuuko se askelluksestani? Entä pottuvarpaan tyvi? Miten aikuinen voi oppia juoksemaan? Opinko juoksemaan ylämäkiä, kun tasaisenmaan juoksuni varmistuu, vai onko kohtaloni kävellä aina ylämäet?

Te ikänne juosseet, nyt olen teille kateellinen, sillä nyt minä haluaisin oikeasti juosta.

Kuva: http://www.biathlon-kontiolahti.fi/data/images/draft/juoksu.jpg

Puhh!!

Hirmuinen jännitys raastoi minua. Kansalaisopiston kursseille pääsi tänään ilmoittautumaan kello 17-reikä-leipä. Männävuosilta muistan, että ilmoittautuminen oli silkkaa tuskaa. Jos soitit vasta varttia ilmoittautumisen alkamisen jälkeen, niin kaikki oli jo täynnä. Nyt ilmnoittautuminen suositeltiin tapahtuvan netissä. Epäilimme Elinan kanssa, että johan kaikki järjestelmät nyt kaatuu. No, voi olla että kaatuivat, mutta ei ehtinyt siihen mennessä kun me olimme ilmoittautuneet. Omat ilmoittautumisaikani kun olivat 15, 17 ja 22 sekuntia yli kello viiden, Elinalla noin minuuttia myöhemmin. Sain omani vielä sumplittua niin, ettei kolmeen kurssiin kulu kuin kaksi iltaa, kun sain soittokurssit samalle iltaa. On siinä sitten sormet kipeinä, mutta hyvää se vaan tekee. Vahvistuvatpahan.

Kuva: http://www.avokanootti.info/assets/images/db_images/db_22_Ripa_seisoo_ja_tuulettaa.jpg

4.9.06

Ystäväisyys

Oli apea tuokio. Tulin juuri sairaalasta äitiä katsomasta. Kaikki on ihan hyvin, mutta yleensä aina siinä vaiheessa minuun iskee apeus, kuin helpotus siitä, että kaikki on kuitenkin hyvin.

Menin merenrantaan, kuten usein, kun tulee miettimis-olo. Tuskin olin saanut jalkani hiekalle, kun ystävä soitti. Juuri hän, jolle olin sen ainoan tekstiviestin äitistä lauantaina lähettänyt. Juuri hän, jolle mietin soittaa, vaikka hän varmaan olisikin töissä. Ensimmäisenä hän kysyi, miten pärjäilen ja sen jälkeen, miten äiti jaksaa. Ruokatunnistaan ystäväni uhrasi vartin ja kuulosteli, että kaikki on ok ja jutusteli muutenkin mukavia.

Puhelun jälkeen istahdin vielä hetkeksi kalliolle. Mutta sen sijaan, että olisin murehtinut äitiä, ajattelinkin sitä, miten ihanaa on omistaa ystäviä. Olin onnellinen.

31.8.06

K-posti

Sakke nakitti minut kirjoittamaan kymmenen K-kirjaimella alkavaa sanaa, jotka kuuluvat elämääni.

Kaverit. Kaverit korvaavat minulle tavallaan perheen. Toisaalta en osaa nähdä, että haluaisin kadottaa kavereitani, vaikka vakiintuisin ja perheellistyisinkin. Minä nyt vaan rakastan ihmisiä ja erityisesti kavereitani.
Koti. Oma koti kullan kallis. Olen koti-ihminen. Tykkään olla kotona kavereiden kanssa tai kavereiden kotona tai sukulaisten kotona.
Kauneus. En tarkoita ihmisen kauneutta, vaan värejä, näkökulmia, harmoniaa, vastakohtia, tilanteita. Rakkautta, hymyä, naurua, silitystä, välittämistä, katsetta...
Kylmyys/Kovuus. Koitan vältellä itse olemasta kylmä/kova, enkä itsekään sitä halua osakseni. Joskus olen kylmä ja kova, mutta silloin usein suojaan itseäni ja usein myös sitä, jota kohtaan käyttäydyn kylmästi.
Koulu. Olen istunut itse koulussa ja opinnoissa tähän mennessä reilut 18 vuotta. Pääsin penkiltä pois siirtyäkseni sen kuuluisan pöydän toiselle puolelle ja edelleen olen koulussa. Elämänkoulussa aloittelen toista luokkaa.
Katse. Mikä minut saa kiinnostumaan ihmisestä, on katse. Jos minä ihastun, on myös toisen katseessa oltava jotain. Ystävän kanssa katseessa voi kertoa senkin, joka on niin vaikea sanoa. Mitä luontevammaksi oloni tunnen keskustelukumppanini kanssa, sitä tiiviimpi on katseeni silmiin. En osaa välttämättä sanoa, minkä väriset ovat jonkun ystäväni silmät, mutta tasan osaan kertoa, missä hänen naurunsa elää.
Kosketus. Minä pidän kosketuksesta. Minä mielelläni kosken, jos vaan olen varma, ettei toinen koe sitä tunkeiluksi. Lasten kanssa paljon käyttämäni kieli on kosketus. Aikuinenkin kiinnittää huomion parhaiten, jos häntä koskettaa, samoin lapsi.
Kummittelu. Minulla on kolme kummilasta, enkä tiedä, kuka heistä on minulle rakkain. Minä olen valmis antamaan kaikkeni heidän puolestaan.
Kati. Olen elämäni tärkein ihminen minulle. Kukaan muu ei joudu minua kestämään joka sekunti 24/7 viimeiseen henkäykseensä saakka. Jos itse kestän itseäni, voi olla, että joku muukin sietää.
Käsityöt. Henkireikäni. Käsitöillä puran ajatuksiani. Ne ovat minulle itseilmaisun keino siinä, missä jollekin toiselle kuvataiteet.

30.8.06

Eppu-repun aivotuksia

Asioita, jotka ovat itkettäneet ja naurattaneet opea ekaluokkalaisten kanssa:

1. Jouduin opettamaan, että vessan ovi on tapana sulkea perässä, kun mennään asioita toimittamaan. Pari kertaa lapsi tuli välitunnilta ja meni vessaan ovi sepposen selällään eteiseen, jossa muut riisuivat vaatteitaan, kirjaimellisesti vessan oviaukossakin.

2. Kaikki pitävät kynää kyllä oikein kädessä, mutta miten opetat, että käsivarsikin koskettaa pöytää, ei vain "käsiterä" ja kyynärpää?

3. Miten vaikeaa on voida muistaa, että käsi kertoo! On opittava viittaamaan ja odottamaan vuoroaan. Ei ole helponnäköistä se.

4. Tuntikeskustelu voi lähteä rönsyämään ihan minne tahansa, jos ope ei aseta rajoja.
- Millainen sää on tänään?
- Aurinko paistaa.
- Minä näin yhden pilvenkin.
- Eilen satoi vettä.
- Minä leikin keväällä vesisateessa purossa.
- Minä olin edellisviikolla uimassa.
- Meidän isä ei osaa uida.
jne. Vaikka ope-parka kysyi vaan vallitsevaa säätilaa!

5. Miten opetetaan lasta tekemään läksy, jos sanakin on uusi, eikä hän sitä opi ymmärtämään eikä kotona tueta koulutyössä?

6. Työrauha. Odotan sitä päivää, jona riittää sanoa kaksi kertaa tunnin aikana shh...

7. Ope voi joutua opettamaan lasta niistämään nenänsä.

8. Tiesitkö, että koulutuolin päällä voi tehdä kesken tunnin kuperkeikan?

Aina en ole tiennyt, itkeä vai nauraa. Olen siis sisälle nauranut, kun lapsi on ollut aivan tosissaan ja ihan hassu.

26.8.06

Ystäväni, tuttavani...

Onpas tälle viikonlopulle osunut monta mukavaa kohtaamista. Ensin torstai-illalla soitteli entinen työkaveri ja kertoi olevansa Raumalla. Tavata emme ehtineet, mutta oli kiva, että hän kertoi täällä olevansa. Ehkä seuraavalla kertaa.

Perjantaina tapasin toisen entisen työkaverin. Minun pääni ei riitä meinaan ymmärtämään, miksi yhteydenpito mukaviin ihmisiin pitäisi lopettaa siksi, että alkuperäinen yhteinen tekijä (eli tässä tapauksessa työt) siirtyy historiaan. Kävimme mm. paikallisessa lastentavaraliikkeessä, jossa oli myynnissä maailman hellyyttävin suuri Ihaa, joka sanoi apeana halattaessa "Hello, I'm Eeyore" ja sen lisäksi oli joku muukin puheenparsi. Pitää käydä jossain vaiheessa ottamassa kuva siitä herttaisuudesta ja laittaa tänne teidän ihailtavaksenne. Siis en minä sitä tahallani rutistanut. Ihaa vaan sattui olemaan kainalossani, kun kurkottelin jotain muuta ja sitten se herkesi puhumaan. Kaverini tästä kateellisena rutisti sylissään olevaa valtavaa Nasua kuin ensiapukoulutuksessa Heimlichin otetta opetellessa, mutta Nasu pysyi vaiti.

Ja tänään lauantaina Ellu, Jussi ja Sakke poikkesivat matkalla Meri-Porin fetissibileisiin. Kiva oli nähdä heitä näin lyhyestikin. Itse päätin bileet skipata, kun aihe ei nyt ollut ihan ominta alaani. Muilla on hauskempaa, kun joukossa ei ole ketään, jonka ajasta kolme neljäsosaa kuluu silmien pyörittämiseen. Voimme jatkaa harjoituksia joskus myöhemmin toisella teemalla, tällä hetkellä omassa mielessäni pörrää muunmuassa vuosi 1987.

Kuva: http://koti.mbnet.fi/miwwa/images/ihaajapuh3.gif

23.8.06

On arkea elomme tää...

Aika kuluu kuin siivillä, kun on päivät koulussa. Tai töissä, miten sen nyt ottaa. Juuri tuossa hoksin, että olen autuaasti unohtanut mm. Jennin synttärit. Anteeksi Jenni, näin julkisestikin! Tosin kukapa sitä kauheasti haluaisi vanhenemistaan muistella.

Tämä viikko ollaan jo menty normaalilla lukujärjestyksellä. Moinen nukuttaa täydelliseen päivärytmittömyyteen tottunutta. Vaikka näyttää se lapsiakin iltapäivissä puuduttavan.

Niin ne kynät... Ei meillä ole niitä vieläkään. Kirjat on, mutta vihkoja, kumeja, lyijäreitä, liimaa, värikyniä, vahavärejä tms ei koulustamme löydy. Onneksi eskarilta jäi viime keväänä puuvärikynien pätkiä ja jonkun verran lyijykyniäkin löytyi jostain mystisestä piilosta. Mutta pyyhekumeja koulussamme on tasan 14, matematiikan vihkoja on liian vähän ja käsialavihkoja ei ole. Myöskään yhtään reissuvihkoa ei koulustamme löydy.

Opea suututtaa.

Kuva: http://www.siuntio.fi/perusturva/kuvat/paivahoito4.jpg

17.8.06

Hymyä

Kutsuimme Elinan kanssa vuokraisäntäpariskunnan kahville. Jotta näkivät, ketä on tänne seurakseni muuttanut. Ja jotta näkivät, että kaikki on siistiä ja kunnossa. Ja tuliaisiksi he toivat noin ihania marjoja! Voi nami sentään...

Niin, kouluun saapuivat kirjat tänään, vihdoin. Mutta kyniä ei meillä vieläkään ole tai muutakaan koulutarvikkeita. Mutta saivatpahan ekaluokkalaiset aapisensa.

15.8.06

Itku ja hammasten kiristys

Se eka koulupäivä on nyt takana. Ei ollut aapisia, eikä mitään muitakaan koulukirjoja. Ei kyniä, ei kumeja, ei vihkoja, ei värikyniä, ei mitään. Tai ei nyt valehdella. Jälkitilauksena tilatut uskontokirjat kyllä on, mutta jotenkin tuntuu hassulta antaa ensimmäisiksi kirjoiksi uskontokirjoja.
Oppikirjat tullevat tällä viikolla, mutta muista oppimateriaaleista toimittaja vain toteaa, että: "Muutimme varastoamme ja nyt on kaikki tilaukset sekaisin. Ehkä tässä kuussa saamme toimitettua". No voi hyvät hyssykät! Tilauksen sentään teimme jo huhtikuussa ja muutto oli tilauksemme jälkeen (kuten myös monen muun tilauksen jälkeen). Pelkkää järjestelykyvyn puutetta, sanon minä.

Oli surku katsoa 17 venähtänyttä naamaa, kun uusille ekaluokkalaisille selvisi, että aapisia ei olekaan. Opea itketti.

13.8.06

Puhelu

Sain puhelun sunnuntai-iltana.

-Ope, miksei koulu voisi alkaa jo huomenna?

Hellyttävää. Pikku-kakkosetkin odottavat jo koulua. Ope oli otettu.

Kuva: http://www.rautjarvi.fi/SivistysRautjarvi/Puhelin.gif

Viimeinen viikonloppu

Viimeisenä lomaviikonloppunani piipahdin Tampereella tapaamassa entistä työkaveriani. Hassusti sattui, että hänen lapsuudenperhettään oli samaan aikaan käymässä paikkakunnalla ja sain tutustua kaverini yhteen siskoon, yhteen veljeen ja äitiin. Minusta on aina hauska tavata kavereiden lapsuudenperhettä, kun näkee ketä ovat ihmiset, joista toinen puhuu.

Hassua myös on, miten paljon juttua voikaan riittää, kun näkee harvoin. Voisi luulla, että harvoin tavatessa vieraantuu eikä enää keksi mistä puhua, mutta sitä ongelmaa minulla harvoin tulee kavereiden kanssa.

Viimeiseksi kävimme yhdessä hakemassa serkkulikan rautatieasemalta ja asemalla meitä odotti hämmentävä näky: ihka oikea höyryveturi! Höyryveturin savu muuten haisee pahalle...

11.8.06

Kämppis

Lähden nyt perjantaina Tampereelle tapaamaan entistä työkaveriani pitkästä aikaa. Koko kesän on ollut tarkoitus tavata ja näin viimeisenä viikonloppuna se vihdoin toteutuu.

Samalta reissua takaisin tullessani tuon serkkulikan tänne Tampereen rautatieasemalta. Koitan ekaa kertaa elämässäni elellä jonkun kanssa kämppiksenä. Jännittää ihan kamalasti. Melkein yhtä paljon kuin koulun alkukin. Vaikka eiköhän me tässä saada homma sutattua, kaksi aikuista ihmistä. Ja onneksi tiedän, että en mitään huit'hapelia joudu katsomaan.

Tervetuloa Elina tänne Raumalle!

Kuva: http://www.sosiaalisestirajoittuneet.biz/strips/web/20050517.jpg

10.8.06

Miehistä ja naisista

Olin poimimassa marjoja pakastimeen äitin ja isän luona. Koska äiti on poissa kotoa ja isä koittaa viimeisinä lomapäivinään saada remppaa niin pitkälle kuin mahdollista, yksin sain puskissa huhkia. Ja jokainen, joka on marjoja yksin poiminut, tietää, että se on mitä parhainta aikaa miettiä omia ajatuksiaan.

Ihanat naiset blogilla -blogissa on viime aikoina käyty keskustelua parisuhteesta ja - suhteettomuudesta, sitoutumiskammostakin. On ollut mielnkiintoista seurata erilaisten naisten näkemyksiä ja kokemuksia. Luonnollisesti sitä on tullut lukiessa pohdittua omaakin ajattelua.

Kuitenkin puskissa mieleeni pätkähti aihetta kevyesti sivuuttava kysymys mieleeni. Kun juttelen Hannelen kanssa, hän puhuu aina naispuolisista ystävistään ja korkeintaan näiden miehistä. Itselläni taas on niin naisia kuin miehiäkin kavereina. Aivan lähimmissä ihmisissä on niukka naisenemmistö, mutta niissä parhaissa kavereissa (melkein-ystävissä) suurin osa on miehiä. Kavereista suurin osa on miehiä, samoin tutuista. Jos saavun uuteen ryhmään, ensin muodostan välit naisiin, mutta ryhmäydyttyäni yleensä olen siellä miesten joukossa.

Koitanko kompensoida mieskavereilla sitä, että en seurustele? Tuskin. Vaikka kouluaikoina melkein pelkäsinkin poikia, pääsin siitä jossain vaiheessa yli ja sen jälkeen uudella ihmisellä ei ole ollut minulle sukupuolta. Olenko sitten "äijä"? Tuskin. Jotenkin minun on vaikea nähdä itseäni kovinkaan miesmäisenä. Itseasiassa en itsestäni kovin montaa miesmäistä piirrettä löydä. (Jos joku muu niitä löytää, kerro minulle, opin silloin lisää itsestäni.)

Minulla ei ole mitään kumpaakaan sukupuolta vastaan. Minä voin jutella ihan mistä vaan niin miesten kuin naistenkin kanssa. Ehkä yksi syy, miksi miesten seurassa viihdyn, on miesten erilainen ajatusmaailma. Opin aina lisää ihmisistä. En väitä, että suinkaan kaikki naiset tai miehet ajattelisivat jotenkin samalla tavalla, mutta kyllä sukupuolten välillä jotain eroa on. Sitä en osaa sanoa, miksi miehet huolivat minut seuraansa.

Ainut huono puoli mieskavereissa on niiden tyttöystävät. Seurustelu sinänsä ei ole yhtään huono asia, mutta se, kun osalle naisista tuntuu olevan vaikea ymmärtää, että joku toinen nainen voi haluta olla hänen miehensä kaveri. Tai se, kun seurustelematon mieskaveri aloittaa seurustelun ja jättää vanhan kaverin pois. Tosin tähän syyllistyvät myös naiskaverit.

Ja on niissä mieskaverissa toinenkin huono puoli. Itse ei osaa katsella ympärilleen kaveriporukassa tai toisaalta koskaan ei muut osaa lukea, mikä on kaveriutta ja mikä ei.

Kuvassa kaksi mieskaveriani.

Open painajainen

Kävimme koululla. Pulpetit saapuivat, mutta aapisia ei näy, ei kuulu. Rehtori soitti kirjavälitykseen, lupasivat koittaa toimittaa kaikki koulukirjamme alkuviikkoon mennessä. Kyniä toisesta paikasta ei edes luvata alkuviikoksi, yrittävät parhaansa.

KÄÄÄK!

9.8.06

Ystäväni, tuttavani...

Turusta lähtiessä poikkesin TYYllä pitkästä aikaa. TYYllä poikkeaminen tarkoittaa, että on TYYn eli Turun yliopiston ylioppilaskunnan toimistolla Rehtoripellonkadulla Turussa. Piipahtaa piti, mutta kolme tuntia meni.

Oli hirmuisen mukava nähdä vanhoja kavereita pitkästä aikaa. Kovasti on vaan ihmiset vuosien saatossa sihteeristyneet, mutta silläpä heitä näkee jo elokuussa TYYllä.

Nauratti. Jokainen kommentoi ihan ensimmäiseksi uutta hiustyyliäni ja kovasti tuntui olevan mieleinen. Se lämmitti mieltä, sillä itsekin pidän uudesta tyylistäni. Mutta erityisesti minua lämmitti Mikan, Mikkon ja Nikon sanomiset, kun olen tottunut, että ei ne miehet mitään huomaa. Ja kun hekin tuntuivat pitävän. Jos kerran nuorille miehillekin kelpaa, sitten on kaikki hyvin. Sedille nyt kelpaa mikä tahansa, kun vaan on nuori ja kaikille naisille, kunhan on siisti. Nuoret miehet taas ymmärtääkseni katsovat ikäistään ihmistä ikäisenään eikä samanikäiselle aina tule niin sanottua, jos joku uusi juttu näyttää hyvälle. Tai ainakin minä aina välillä jätän sanomatta, ettei minua vaan ymmärretä väärin.

Mutta erityisen kivaa on aina TYYlle mennessä kuulla se ihmisten äänensävy. Kun tervehdysten sävyn perusteella kokee, että muista on myös kiva nähdä minua eikä vain minun heitä. Nikon lämmin hymy ja halaus saisi harmaankin päivän muuttumaan aurinkoiseksi, saati jos on jo valmiiksi hyvällä mielellä.

Kyllä minä voisin vieläkin siellä sohvilla istua päivät pitkät, jos vaan aikaa olisi...