5.1.06

Paljaat jalat


Vuoden vaihtuessa minusta tuli virallisesti taas raumalainen, olen siis kotiinpäin menossa. Raumalla olen syntynyt, tosin Raumalla asumastani lähes kolmesta vuodesta en muista mitään. Turun vuosiani tuskin tulen koskaan unohtamaan, tosin ei sitä koskaan tiedä, millainen dementia vanhuudessa iskee.

Aika jännät fiilikset on nyt. Työt alkavat maanantaina. Tuossa aamupäivällä kävimme kollegani kanssa tutustumassa kouluun ja ennenkaikkea siihen, mitä kaapit ovat syöneet. Paljon olivat syöneet. Totesimme, että yksi päivä taitaa kulua inventoidessa koulun kaappeja. Kavereinamme siivouksessa tulevat olemaan pölysuojaimet hengityselimille, suojakäsineet ja monen monta jätesäkkiä.

Toisaalta pelottaa ihan hirveästi, että vastuullani on puolen vuoden ajan täysin yhdeksän oppilaan oppiminen ja loppujen 19 osalta englannin, musiikin ja tekstiilityön tunnit. Toisaalta on aivan mahtava tunne, että voin ainakin puolen vuoden ajan olla yhdessä paikassa ja luoda luokkaan minun näköiseni tunnelman ja tehdä asioita juuri niinkuin minun luonteellani juuri tämän luokan kanssa toimitaan. Minulla on oma luokka! Olenhan minä viranhaltija. En siis ole sijainen, vaan olen määräaikaisessa virassa. Hiukan huvitti, toisaalta tuntui hykerryttävältä, kun kollegani puhui ensi vuodesta kanssani niin kuin minä todella siinä saisin olla mukana. Toivon...

Hassua on myös, että nyt pitää alkaa oikeasti aikuiseksi. Pitää irtautua TYYstä ja TOSY:sta. Olenkin jo vanhemmiltani tiedustellut, mikä puolueosasto Raumalla olisi järkevin jatkossa. Tulen tutustumaan keväällä Rauman työväenyhdistyksen toimintaan, sitä minulle suositeltiin. Minä maksan myös ensimmäistä kertaa elämässäni erikseen vedestä, sähköstä ja netistä, opiskeluaikani kun olen saanut viettää TYS:n hellässä huomassa. Tähän saakka olen aina yöpynyt vanhempieni luona, kun olen heitä tavannut, mutta jatkossa tulen käymään heidän luonaan kahvilla, mikä kuulostaa _todella_ aikuiselta.

Vielä asun laatikkomaassa, mutta ehkä tammikuun loppuun mennessä pääsen johonkin järjestykseen täällä. Kunhan saan hankittua kirjahyllyn, keittiöön yhden lipaston ja eteiseen toisen (tässä tärkeysjärjestyksessä), pääsen lopuistakin laatikoista eroon. Nyt kirjat ovat vain olohuoneen nurkassa laatikoissaan ja minä ihmettelen hukuksissa olevia satukirjojani. Ope näet tarvii sellaisia uskomattoman paljon. Kaikesta sotkusta huolimatta olisi kiva, jos joku poikkeaisi täällä, kutsuisi itse itsensä käymään, ettei tuntuisi siltä, että tarvii ruinata kavereitaan käymään. Kun en minä nyt usko niin hirvittävästi muuttuvani valmistumiseni myötä, että minä jotenkin entistä vastenmielisemmäksi muuttuisin. Ja jos muutun, muistakaa sanoa se mulle, etten kadota itseäni.

Ei kommentteja: