13.2.06

Elämän päitä

Vuoden 2004 marraskuulta saakka olen saanut kohdata paljon elämän päitä, alkuja ja loppuja. Olen kohdannut myös elämän sisällä alkuja ja loppuja. Mitä niistä on jäänyt käteen?

Olen ainakin oppinut ottamaan paljon paremmin vastaan elämän sellaisena kuin se on. Ja annetuilla eväillä eteenpäin. Vaikka elämä ei aina menisikään niinkuin sen olin ajatellut menevän, voin olla kiitollinen, että ylipäätänsä elän ja olen terve (mitä nyt syntymä-hullu). En enää murehdi lainkaan niin paljoa tulevaa, koska en voi tietää, mitä ennen odottamaani tapahtuu. Ehkä voisin sanoa, että tavoitteista on tullut toiveita. Ei niin, ettenkö edelleen pyrkisi tavoitteisiini, mutta maailmani ei pahemmin horju, vaikka en niitä saavuttaisikaan. Otan vain suunnitelman b/c/d../ö käyttöön.

Viimeisen 15 kuukauden aikana olen haudannut läheisiäni, kantanut huolta sairaista läheisistäni, tukenut ystäviä heidän läheistensä kuollessa/sairastaessa, saanut olla mukana kahden lapsen kasteessa, elää mukana vielä useamman odotusaikaa ja vauvavaihetta sekä todistaa läheltä kahden minulle rakkaan ihmisen solmimassa avioliittoaan. Olen saattanut opintoni päätökseen, siirtynyt työelämään, muuttanut paikkakuntaa, irtautunut rajusti (vähän pakosta) opiskeluaikaisista harrastuksista ja ihmisistä. Olen kohdannut oman ruumiini rajat.

Nämä ovat selkiinnyttäneet minun maailmankuvaani ja arvojani. Nyt minä tiedän, mikä minulle on arvokasta tässä maailmassa. Minä uskon ihmisten olevan tasa-arvoisia ja kaikki erilaisia. Minä uskon, että voin omilla valinnoillani vaikuttaa muiden ihmisten ja maailman hyvinvointiin. Vaikka minun tekoni ovat vain pisara meressä, pienistä puroista kasvaa suuri virta. Minä uskon pienen ihmisen oikeuteen elää terveenä, osata lukea ja saada rakastaa. Minä uskon hyvän lopulta voittavan. Minä uskon, että joku päivä ihmiset vielä oppivat sopimaan erimielisyyksistään puhumalla. Tuskin saan sitä päivää nähdä, tuskin lapsenikaan, mutta vielä joskus, minä uskon niin.

Mutta hämmentävintä minulle on ollut, miten suuren muutoksen tämä kaikki onkaan saanut aikaan minussa. En ole koskaan pitänyt itseäni minään järin henkevänä ihmisenä, mutta kaikki tapahtuneet ovat saaneet minut pohtimaan asiaa uudelta kannalta. Ovatko asiat sitten olleet liian suuria ihmisen järjellä käsittää ja ihmisen sydämellä ymmärtää vai mistä kaikki johtuu, sitä en osaa sanoa. Mutta kun puhutaan etsikkoajasta, minä olen elänyt sitä tähän astisen elämäni myllertäväisimmän vuoden aikana. Minä olen löytänyt kiitollisuuden siitä, että saan elää juuri tätä elämää, eikä tätä kiitollisuutta voi osoittaa ihmiselle.

Ei kommentteja: