23.2.06

Mummu, muistoja ja villalankoja

Ennenkuin mummu kuoli, hän piti vaarin, että minä ja Outi saamme hänen jälkeensä jäävät langat ja käsityötarpeet. Mummu huolehti, että kaikki varmasti tiesivät, että langat, puikot ja koukut ovat meille, kun toiset eivät käsitöitä harrasta. Viimeisenä kesänään mummu vielä siivosi äitimme kanssa käsityökaappinsa siistiksi. Viimeisenä syksynään mummu ei tainnut enää jaksaa marraskuussa syntyneelle Elinalle tehdä edes sukkaparia, neuleasusta puhumattakaan. Vanhat kädet olivat väsyneet.

Muistan pienenä, että mummun ja pappan luona kuului aina iltaisin rauhoittava helinä, kun mummu kädet viuhuen kutoi tillukkaita tai vanttuita jollekin viidestä lastenlapsistaan. Oli jännä katsoa, kun mummun kädet hiukan vain heiluivat ja sukkaa syntyi. Hiihtoloman aikana kolme serkusparvestamme oli saanut uudet sukat, niille kahdelle sukat oli tehty etukäteen. Vaikka samalla mummu teki meille ruuat, kävi kanssamme pulkkamäessä, tuli vahtimaan jääradalle, käytti meitä mamman luona... Olimme siis lapsina kaikki viisi mummun ja pappan luona koko hiihtoloman.

Meillä jokaisella oli aina mummun tekemiä villapaitoja ja villatakkeja. Muistatteko, kun pipoissa kuului olla sellainen julmetun kokoinen pallotupsu laella? Minulle ja siskolleni mummu kutoi joululahjaksi aivan mahtavat pipot niin muhkeilla tupsuilla, että kaikki olivat niistä kateellisia, jopa kuutoset kadehtivat minun, pienen ekaluokkalaisen tupsua talvella kasi-kasi. Ja arvatkaapas se väri? Ei, se ei räiskynyt neonväreissä, mutta kyllä se kirkkaan marjapuuronpinkki oli ;)

Neonväreistä muistamme aina mummun meille pienimmille (minä ja Outi) kutomat neonvihertävänkeltaiset villapaidat. Äiti ja isä laittoivat ne yllemme, kun menimme Puuhamaahan. Kuulemma meidät löysi helposti.

Lankakerien lopuista löytyi niin minun kuin Outinkin ensimmäisten nuttujen tähteet. Ja niiden kaikkein kauneimpien villatakkien. Ja niiden paitojen, joissa oli ihanat napit olalla ja reikiä mahan kohdalla (=pitsineuletta). Isojen tyttöjenkin langanloppuja löytyi: Sarin villatakki, joka oli niin loppu meille saapuessaan, ettei sitä saanut enää käyttää kuin kotona (isotkin olivat pitäneet väristä), Tainan neule, joka hänellä oli päällään siinä koulukuvassa, jossa kuului olla takatukka, siilitukka ja silmälasit litran limsapullon pohjaa suuremmat, Satun se neuletakki, joka ei koskaan sopinut mulle. Edellisenä kesänä se oli liian iso ja seuraavana jo liian pieni. Äitin pipo, mummun se ihan tavallinen violetti villajakku, jonka varmaan kaikki omasta väestä muistavat heti. Ja kymmeniä muita muistoja.

Onhan minun edelleen mummua ikävä. Mutta nämä langat olivat yllättävän kaunis kokemus. Olen onnellinen, että saan olla osa tätä sukupolvien jatkumoa.

6 kommenttia:

Saku kirjoitti...

Näköjään teilläkin isovanhempia kutsutaan eri nimillä. Meillä on mummi ja mamma, joten ei mene sekaisin kummasta on aina puhe.

Mikä muuten on tillukka? Vanttuut minä sentään ymmärrän lapasiksi.

Kati Veijonaho kirjoitti...

Tillukas on villasukka.

Isän isänäiti oli mummo, isänäiti mummi ja isänisä ukki. Äidin äidinäiti oli mamma, äidinäiti mummu. Äidin isänisä oli Liinmaan (=Linnamaan) pappa ja äidinisä on pappa. Äitistä tuli mummu ja isästä vaari. Ne joita en ole maininnut, ovat kuolleet ennen syntymääni, mutta loput olivat mummoja, mummuja, pappoja ja ukkeja, kai.

Saku kirjoitti...

Teitä on noin paljon. Minulla on muumi tai mummi, joka on isän äiti ja aiemmin oli myös mamma joka on äidin äiti. Äidin isän olen joskus tavannut, mutta pieni kun olin, en muista siitä mitään.

Jamo kirjoitti...

Epäilen, että meillä oli käytössä sellaiset nimitykset isovanhemmille mitä muilla ei ollut. Meillä äidinäitiä sanottiin vankuksi (perusmuoto vankku) ja äidinisää vannikaksi (perusmuoto vannikka). Nuo olivat lyhenteet sanoista Vanhäiti ja Vanhisä. Kuulemma itse olivat käyttäneet noita kun olivat pieniä.
Sillon kun synnyin oli vielä elossa äidinäidin äiti jota sanottiin mammaksi. Isän vanhemmat oli pappa ja Tilta (Matildasta).
Ainakin yksi luokkakaveri sanoi isoisäänsä taataksi...

Outi Veijonaho kirjoitti...

Minä tunnen yhden tuffan ja se on mun mielestä aika hassu nimitys.

On se vaan ollut kätevää kun nuo isovanhemmat on ollut erinimityksisiä. Veetillä on nyt kaksi mummua ja niitten eroa sitten mietitään. Äiti sanoi olevansa mielummin Lapijoen mummu, kun toinen taas on Hilkka-mummu. Vaari on vaari, mutta sitten on äidin isäni pappa ja Markon isä pappa. On se vaan hankalaa...

Kati Veijonaho kirjoitti...

Meitä edeltäviä ei ole enää paljoa, vain vanhempamme ja pappa. Tietääkseni isän äidin vanhemmat ja isän isänisä olivat kuolleet jo syntyessäni, enkä isän isänäidistäkään muista mitään. Kuulemma mummo oli pahasti dementoitunut jo minun ollessani ihan pikkuinen ja sitten mummo siirrettiinkin vanhainkotiin. Sen muistan, kun isä kertoi, että mummo on kuollut (olin kuuden), mutta asia ei minua liikuttanut mitenkään eikä liikuta vieläkään.

Liinmaan mummu kuoli puolisen vuotta ennen syntymääni, joten mummuakaan emme ole Outin kanssa saaneet tavata. Liinmaan mummusta äiti on sanonut, että hän oli mukava, mutta vanhanajan ihminen. Äitin piti lapsena teititellä mummuaan.

Tuosta Jarmon Tiltasta tuli mieleen mamman äitipuoli. Hänellä oli niin kaunis nimi kuin Amanda Merikallio. Mutta Amanda-parka kun asui Nolpon torpassa Vuojoen kartanon kupeessa miehensä kanssa, hänet tunnettiin pitäjällä nimeltä Nolpon Mantu.

Erikoisia isovanhemmista käytettäviä nimityksiä täysin suomenkielisillä on minusta ruotsin suominnokset muffa, faffa ja fammu. Ja eikös Susalla ole mumma? Sekin on minusta aika vinkeä. Eikä pidä unohtaa Salusiiniksi kutsuttua naista, joka on niin lapsilleen kuin lapsenlapsilleen Emo.