25.5.06

Sekalaista selitystä

Vihdoin viimein sain aikaan rikkoa anopinhampaani. Kukka-parka oli likistymäisillään purkkiinsa. Rikoin kasvin viiteen osaan, joista kolmessa näkyi jo 1-4 selvää alkua uusille kasveille. Jos siis joku haluaa itselleen idioottivarman kukan, ensi keväälle otan vastaan tilauksia. Nykyisistä taimista kaksi on jo varattu, kolmannen ajattelin antaa lahjaksi ja pitää kaksi itselläni.

Seuraavaksi ovat vuorossa suuret kaktukseni, joiden juuripaakku on todellakin juuripaakku. Multaa ei enää näe ja juuret tulevat purkista ulos niin ylä- kuin alapuoleltakin. Mutta mehikasvithan tykkäävät pienestä kiusaamisesta? Noissa isoissa kaktuksissa on vaan aina ongelma siinä purkista poisottamisessa siinä, kun ne ovat jo niin valtavia, että aina saa pelätä, kuinka monta oksaa katkeaa. Ja kuitenkaan ei saisi paljoa suurempaan purkkiin laittaa tai vaihtaa purkkia kovin usein, vaan mieluummin muutaman vuoden välein. Edellisestä vaihdosta on nyt yli neljä vuotta aikaa.

Lapsia odottaa maanantaina yllätys koulussa. Koska olen ymmärtääkseni onnistunut pitämään tämän blogini lapsilta salassa, jaan salaisuuden teidän kanssanne. Luokka on kääntynyt ympäri! Siis liitutaulu on vanhassa luokan peräpäässä ja ilmoitustaulu vanhassa luokan etupäässä. Lapset ovat tienneet, että muutos tapahtuu ennen syksyä, mutta eivätpä tainneet arvata, että he saavat viimeisen viikon jo olla uuden muodon saaneessa luokassa. Luokan kääntäminen oli välttämätöntä, että entisen talonmiehen asunnon olohuone-makuuhuoneeseen saadaan sopimaan ensi syksynä yli 20 oppilasta. Odotan innolla lasten ilmeitä maanantaina, kun he silmät ymmyrkäisinä katsovat muutosta. Niitä reppanoita saa hyssyytellä koko ekan tunnin, kun sekoaminen on niin valtavaa luokan muututtua aivan uudeksi.

Luokkaretkikin tuli tehtyä eilen. Satoi. Vaan vähänpä näytti lapsia häiritsevän, vaikka kovin harvalla oli edes sadetakkia, sadehousuja ei ollut kenelläkään. Opet taisivat olla päivän jälkeen ainoat kuivat, aikuiset ku olivat ottaneet lapsille antamastaan neuvosta vaarin ja pukeutuneet sään mukaan.

Viikonloppuni tulee olemaan huikea. Huomenna saan uudet silmälasit ja elämäni ekat aurinkolasit vahvuuksilla. Päätin olevani jo niin iso, että saan pistää rahaa myös aurinkolaseihin. Illalla menemme katsomaan Lordia, ymmärtääkseni ainakin Jenni, Aki, Sakke ja minä olemme liikeellä. Lauantaina juhlistamme isommalla porukalla Jennin ja Akin uutta kotia (jonka vuodesohvan olen kyllä itse jo muutamaan otteeseen testannut). Ja sitten onkin jo edessä viimeinen viikko koulua. Ihanaa!

Ystävät armaat ja rakkaat. Varautukaa ensi viikon lauantain jälkeen seuraavat kymmenen viikkoa, että saatan yhtäkkiä ilmoittaa tulevani teille kyläilemään. Aion nauttia lomastani, olen sen ansainnut, ja nauttimiseen kuuluu rakkaat ihmiset. Tapaamisiin siis.

Kuva: http://www.biolan.fi/suomi/huonekasvienhoito/hoito_ohjeita/kuvat/anopinhammas2.jpg

3 kommenttia:

Kati Veijonaho kirjoitti...

Ei suostunut toinen kaktus irtoamaan purkistaan ilman, että käytin vasaraa ja rikoin purkin. Halkaisijaltaan 18 senttimetrin ruukusta muuten tulee paljon palasia seuraavien kukkaruukkujen salaojittamiseen.

Outi Veijonaho kirjoitti...

Veeti odottaa tätiään jo kovasti! Otti tuon lupauksena, ei uhkailuna :)

Kati Veijonaho kirjoitti...

Eikä Veeti-mokoma edes ole kotona lauantaina *teko-murisee*. Mutta varmasti tulen kiusimaan Veetiäkin.