15.6.06

Isällä oli, äidillä on...

Mutta minulla ei ole! Nimittäin kiukuttelevaa Opelia. Äitin autosta (Opel) on jo pari vuotta koitettu löytää sitä vikaa, joka saa sen sammumaan risteykseen, ilman että sitä saa uudelleen käyntiin alle varttitunnissa. Tänään äiti lähti hiukan kauemmas eikä arvannut omallaan mennä ja lainasi minun autoani. Minä tulin äitin autolla kotiin ja risteyksessä seisoin. Nolotti.

Isän vanhassa autossa (Opel) oli aikanaan samantyylinen vika. Äitin auto kiukuttelee kun sen moottori on vajaasti lämmenyt; siis ei kuumana eikä kylmänä. Isän auto taas saattoi ottaa kylmänä sen pään, että en käynnisty, en varmana. Vaikka mitä koitti niin ei, vasta seuraavana päivänä oli kiva käynnistyä. Isän auto lopulta lakkasi kiukuttelunsa, kun siihen vaihdettiin miehen ranteen vahvuinen nippu pikkuisia sähköjohtoja. Mikä äitin autoon auttaisi, sen näyttää aika. Ainakaan se ei auta, että sen vie viikoiksi merkkihuoltamolle: sama vika, mutta törkeä lasku.

Omassani on vuosia enemmän kuin äitin tai isän autoissa, kun heille tuli mutkia matkaan. Ja enemmän kilometrejäkin. Siis minä olen tainnut säästyä tältä vitsaukselta. Äitin autoa käynnistellessä siunasin omaa, toimivaa, kilttiä autoani. Onhan se erikoisen värinen, mutta siinäpä sen persoona onkin. Kun muuten samanlaisia tulee liikaakin vastaan. Ja onneksi se on kiltti persoona ja olemme aina tulleet autoni kanssa hyvin juttuun.

Koputan puuta...

Kuvan auto on kuin äitin, kuva: http://www.hmcars.nl/opel_corsa_1995_rood_foto_1.jpg

Ei kommentteja: