17.7.06

Apua, mitä nyt kuuluu tehdä!?

Olin kaverini kanssa autoajelulla Raumalla. Molempien huomio kiinnittyi samanaikaisesti pieneen lapseen, joka taapersi suojatiellä nukenrattaita lykkien. Silmät haravoivat ympäristöä: missä on se aikuinen, joka on lapsen kanssa? Ei näkynyt yhtään. Pikkuihminen Suomi-bodyssaan ja vaipoissaan taapersi pitkin suojatietä, niinkuin kaikki olisi hyvin.

Pysäytimme auton. Vastaantulijakin pysähtyi. Menin pikkulapsen luo ja koitin jutella pienelle. "Tun-tun," vastasi lapsi. Kuten lapsen koostakin saatoin jo arvata, lapsi ei vielä osannut puhua. Onneksi lapsi ymmärsi puhetta ja maanittelin lasta kotiaan kohti kyselemällä, missä on äiti. Lapsi käänsi suuntansa ja lähti kävelemään toisen tien poikki suoraan kohti erästä porttia. Pari kertaa meinasi määränpää unohtua, mutta sama kysymys palautti lapsen mieleen, minne pitää mennä. Kohta pihassa näkyikin mies, joka kovasti kurkki pensaiden alle ja huomasi sitten lapsen. Isä kiitteli kovasti ja oli todella huojentuneen oloinen ja myös säikähtynyt tajutessaan, miten pitkälle lapsi oli ehtinyt. Isä sanoi vain käyneensä vessassa ja pihassa sentään olleen muitakin aikuisia (taloyhtiön piha).

Minä ehdin jo huolestua siinä lasta taluttaessani, että löytyykö vanhemmat. Jos ei löydy, mitä sitten pitää tehdä? Varmaan olisimme soittaneet poliisille, kun eihän sitä nyt toisen lasta voi kotiinsakaan viedä. Muutakaan kohdetta en olisi keksinyt, johon pieni lapsi toimittaa. Mutta entä jos olisin löytänyt lapsen vanhemmat pahasti päihtyneinä, olisinko pienen, noin puolitoista vuotiaan lapsen jättänyt heidän huostaansa, jos minulla olisi ollut syytä epäillä, että lapsesta huolehtiminen unohtuu toisenkin kerran? Olisin tainnut silloinkin soittaa poliisille. Itseasiassa jälkimmäistä vaihtoehtoa pelkäsin enemmän. On ikävää olla se ihminen, joka toimittaa sosiaalityöntekijän perheen kotiin ensimmäistä kertaa.

Toisaalta nyt tiedän myös, että jos työssäni huomaan lapsen kotiolojen olevan huonot, pystyn tekemään virka- ja kansalaisvelvollisuuteni mukaisesti. Minullahan on ilmoitusvelvollisuus, jos huomaan lapsen olevan oloissa, jossa lapsen ei kuulu olla. Jos en tee ilmoitusta, se on varoitukseen johtava virkavirhe.

Mutta mitä ovat olot, joissa lapsen ei pitäisi olla? Onko se ilmoitettava, jos lapsen vaatteiden puhtaudesta ja ehjyydestä ei huolehdita? Entä jos lapsi ei tiedä, milloin paita on oikein päin? Mitä jos kotona ei huolehdita lapsenperustaidoista ja -tiedoista, kuten kellon lukemisesta ja oman sukunimen tietämisestä? Lapsi saa kuitenkin riittävästi ruokaa ja varmasti rakkauttakin, enkä usko päihde- tai mielenterveysongelmiakaan olevan. Mitäköhän tällaisessa tilanteessa tulisi tehdä?

Ei ole aina kivaa olla aikuinen.

Kuvan lapsi ei liity aiheeseen.

Kuva: http://toiminto.com/mari/unto/taapero2.jpg

Ei kommentteja: