13.7.06

Ihmisen kuva

Ihmisillä on tapana koittaa aina uuden ihmisen kohdatessaan päätellä, millainen ihminen tämä on. Tähän mielikuvaan vaikuttaa ihmisen sanat, eleet, ilmeet, puheenaiheet ja yleinen ulkoasu.

Yleensä pääsen aika hyvin selville siitä, millainen ihminen on. Toki joudun paremmin tutustuessa siirtämään hiukan alkukäsityksiäni, mutta pohjaa pitää harvemmin muuttaa. Mutta joskus käy toisinkin ja se hämmentää.

On hämmentävää koittaa muodostaa ennalta "tutusta" ihmisestä uusi mielikuva. Repiä koko vanha alas ja koittaa muodostaa uusi ilman, että vanhat käsitykset olisivat vaikuttimina. Onneksi tällä kertaa vanhaan tuttavaan paremmin tutustuessani olen saanut muuttaa käsityksiäni positiiviseen suuntaan. Ja paljon. Sinänsä hassua, että en ihmistä ennaltakaan hirviönä pitänyt, mutta kohta alkavat vanhat käsitykseni naurattaa.

Eli jos tunnun hajamieliseltä, se johtuu siitä, että koitan samaan aikaan muodostaa uutta mielikuvaa toisesta ihmisestä. Yötä myöten istuen.

Kuva: http://www.cvdn.net/~ceres/pics/drawing/calvin_hobbes/kummastunut.GIF

Ei kommentteja: