6.9.06

Lenkiltä tullut

Jos ihminen ei ole koskaan juossut pidempiä matkoja kuin sen, mikä on koulussa aivan pakko ollut, mistä se voi tietää juoksevansa oikein?

Tätä kysymystä olen joutunut nyt pohtimaan. Minä, epäliikunnallisuuden perikuva, olen haksahtanut ja koitan lenkkeillä. Ja jopa melkein pidän siitä. Loppuviikon-viikonvaihteen flunssa sekoitti kuvioita, mutta samalla koin jotain aivan uskomatonta. Kuudentena lenkittömänä päivänä olin aivan pistoksissani ja eilen kävin kevyellä kävelylenkillä irrottelemassa limaa keuhkoista. Kevyt liikunta teki tehtävänsä ja tänään pääsin oikealle lenkille. Juosten.

Enhän minä pitkään jaksa juosta, kun en ole koskaan juossut. Yhtäpainoa juoksen puolisen kilometriä ja sitten kävelen sata-kaksisataa metriä ja taas juoksen. Ja ylämäkiä en juokse vielä lainkaan, kun en kertakaikkiaan osaa. En vaan tiedä, mitä lihaksia tulisi käyttää ja miten liikuttaa jalkoja. Juoksen alamäet ja tasaiset maat, mutta...

Mistä tiedän, juoksenko oikein, liikutanko jalkoja oikein? Mistä tiedän, juoksenko liian lujaa vai onko kuntoni onneton? Mistä tiedän, sattuuko polvi vain kiukuttelujaan vai johtuuko se askelluksestani? Entä pottuvarpaan tyvi? Miten aikuinen voi oppia juoksemaan? Opinko juoksemaan ylämäkiä, kun tasaisenmaan juoksuni varmistuu, vai onko kohtaloni kävellä aina ylämäet?

Te ikänne juosseet, nyt olen teille kateellinen, sillä nyt minä haluaisin oikeasti juosta.

Kuva: http://www.biathlon-kontiolahti.fi/data/images/draft/juoksu.jpg

1 kommentti:

Johannes kirjoitti...

Ylä- (ja ehkä myös ala-) mäessä kannattaa ottaa SELVÄSTI lyhyempiä askeleita. Se näyttää pikkasen hullulta, mutta ei rasita niin paljon.