27.11.06

Nypläystyyny

Olen aloittanut syksyllä kansalaisopistolla puutyön kurssin. Halusin tehdä nypläystyynyn, itse. Ajattelin, että voi tulla kiirus, vaan kuinkas sitten kävikään....

Tyyny on puuvalmis, seuraavaksi lankomies saa lakata, sitten paikallinen vaahtomuoviliike pehmustaa sen ja viimeiseksi itse sen päällystän. Aika komea jo nyt, vai mitä? Huomaa taivutettu vaneri!

Keväälle suunnitteilla on koko huoneen korkuinen kukkapylväs, jossa on nerokas tukisysteemi, ettei se taatusti kaadu. Ihan itse keksin sen ja piirräntekniset piirrustukset.

Kuka kissan hännän nostaa, jos ei kissa itse...

21.11.06

Ystäväkirja

Koska blogillani on niin hirmuisesti kävijöitä, toivon, että jätätte puumerkin ystäväkirjaani. Saan tietää, ketä täällä käy ja samalla ystäväni ja kaverini eri piireistä saavat tietää enemmän toisistaan.

Kiitos!

Kuva: http://kotisivu.mtv3.fi/hutsiputsi/krisse54.jpg

Palaute

Minä, yltiömyötäilevä ja miellyttämään pyrkivä ihminen, annoin tänään kaupassa palautetta valikoimista. Olen suunnattoman ylpeä itsestäni!

Kaupassa oli huikean suuret valikoimat pullia. Oli pitkoa, puustia, palloa, viineriä, donitsia, munkkia... Vaan ei yhtäkään ilman kananmunaa. Ärsytti moinen ja haalin käsiini leipäpuolen myyjän ja kerroin moisesta epäkohdasta. On kyllä totta, että munattomia pullia tiedän valmistettavan kauppoihin saakka vain neljää erilaista, mutta jos edes yhtä olisi tarjolla meille ruokarajoittelisille.

Ehkä jonain päivänä uskallan myös itse elämässä pullikoida vastaan, antaa palautetta ja kieltäytyä. Siis elää.

Kuva: http://www.hs.fi/kuvat/iso_webkuva/1101981770568.jpeg

19.11.06

Velmua veetiylyä

Nuorempi kummipoika oli kumpparin luona yökylässä. Poika oli todella reipas. Pian vuosikkaan pojan kanssa kiersimme Raumalla kauppoja ja olimme kotonani.

Huippujuttu oli sohvani. Se kun on selkänoja ikkunaa kohti, niin siitä pystyi kurkkimaan autoja. Ja niitä autojahan kaupungissa riitti. Meidän piti ihan mennä illalla vielä kaupungille autoja ihmettelemään.

Ja ihmeemmin ikävöimättäkin viikonloppu meni. Olihan Veeti aikuisenkipeä ja siis ikävissään, mutta inhimillisissä mitoissa. Nallejen ja nukkien kanssa leikimme leikkiä, että Veeti ojensi minulle mollukan vuorollaan ja minä sanoin kiitos ja rutistin nallea sanoen samalla hali-hali. Ja sekös oli hauskaa.

Ja kuin ihmeen kaupalla osaan edelleeen muitakin sanoja kuin auto. Alakuvassa Veeti kurkkii autojen valoja.

18.11.06

Huikeaa!

Kummipojan kanssa tänään kärryiltiin ympäri Rauma-cityä. Se on sinänsä nopeaa, että kaupunki on niin pieni, mutta oli paljon kauppoja kierrettäväksi. Poika pitkälti nukkui reissun, mutta sitten heräsikin.

Viimeisen kaupan edessä koin huikean elämyksen. Turussa TYY-toiminnassa tutustumani Suvi tuli pyörällä vastaan. Suvi kertoi, että he asuvat nykyään Raumalla, ovat keväästä saakka asuneet. Aivan mieletön juttu: tunnen jonkun ikäiseni ihmisen täällä! Nyt tarvii vaan jossain välissä sopia kahveista.

16.11.06

Jännitystä

Kevään täällä viihtynyt kaverini on nyt vierailulla täällä, tapaamassa kavereitaan. Taisi viihtyä Raumalla paremminkin, kun kerran nyt harkitsee vakavissaan tänne muuttamista.

Minua moinen riemastuttaisi. Yksi tosi tärkeä kaveri täällä, kahvikupposen etäisyydellä. Nytkin viimeisen viikon aikana kahvitteluja on ollut jo kolme ihan vain siksi, kun höpötyksiä on ehtinyt kertyä kohtuu säännöllisestä soittelusta huolimatta. Kasvotusten on helpompi pompahdella asiasta toiseen. Kaksi kohtuu lyhytjänteistä keskustelijaa kun ei tahdo millään pysyä aiheessa, vaan pomppiskelee minne sattuu palatakseen puolen tunnin päästä aiheeseen. Ja se ei ole puhelimessa yhtään kätevää.

Nyt sitten vaan kuulostelen, mitä kaverini päätyy tekemään ja miten asunnon kanssa käy. Mutta olisi vaan kiva saada tänne ei-sukua oleva luottoihminen.

15.11.06

Ope itkettää

Tiiviissä tahdissa tapasin kaikkien luokkalaisteni vanhemmat. Voisitko kuvitella, että kaupunkikoulussa onnistuisi tavata viikon varoajalla 21 lapsen vanhemmat kahtena päivänä kello 14.45- ja 18.00 välillä? Vaan maallapa sekin onnistuu.

Yksi ihanimpia tuokioita oli tavata oppilaan vanhempia, jonka isosisarruksilla on ollut jos jonkinmoista ongelmaa. Vanhemmat sydän syrjällään jännäsivät, että mitä nyt on luvassa. Ja sitten ope sanoikin, ettei hänen mielestään lapsessa ole mitään erikoista mainittavaa, tavallinen reipas ja innokas lapsi. Äidin silmäkulmassa kiilteli ja isä oli hiljaa onnellinen hymy kasvoillaan.

Ope tunsi pelastaneensa yhden perheen päivän.

10.11.06

Ihana ilta

TYYn ensimmäinen alumni-ilta on takana. Vietin ihanimman illan pitkään aikaan. Näin monta monituista ystävää ja kaveria, joiden kanssa on tullut vietettyä aikaa paljon.

Näin monta ihmistä, jotka tervehtivät lämpimästi vanhaa tuttua. Iloisia ilmeitä, halauksia ja kuulumisten kysymisiä oli tupa tulvillaan, kun TYYn alumnit viimeisen 50 vuoden ajalta kohtasivat. Oli hienoa nähdä, miten TYYssä 1970-luvulla toimineet jutustelivat keskenään ja todella toivoivat tällaisten iltojen tulevan tavaksi. Siksi se lämmitti, että todennäköisesti emme siis mekään koskaan toisiamme unohda.

Itse näin monta ihmistä, joita olikin ollut huikea ikävä. Vaikka eräs juttukavereistani ei tunnustanutkaan itse varsinaisesti ikävää tunteneensa, hänkin totesi, että on kiva nähdä kavereita aina tauon jälkeen. Toisen juttukaverini kanssa juttelimme siitä, miten paikkakunnalta poislähteneille ikävä on suurempi kuin paikkakunnalle jääneillä poismuuttanutta kohtaan. Yksi kaipaa kaikkia, mutta joukko ei yhden uupumista niin huomaakaan. Mutta juttuseurani sitten totesikin, että hän kyllä huomaa, että minä olen poissa. Kiitos sinulle, se lämmittää mieltä vieläkin. Muutama ihminen oli niin aidosti ilahtuneen näköinen minuun törmätessään ja rutisti niin kovasti, että huomasin olleeni myös heille tärkeä, eivät vain he minulle. Voin siis autuaasti pyyhkiä pois Roolit-postaukseni herättämät tunteet. En hämmentynyt silloisesta kuulemastani turhaan, minä en ole mikään uhri.

Loppuillasta siirryimme jo niin perinteiseen Proffaan. Ja aivan kuten ennenkin, löysin itseni "äijäpöydästä" ainoana naisena. Nauratti ja huvitti. Vaikka ehkä hiljaa istuinkin siinä, kun toiset puhuivat kuka mitäkin, paransivat maailmaa. Mutta olin kuitenkin onnellinen. Ympärilläni oli rakkaita ihmisiä, joiden kanssa on vietetty paljon aikaa, opittu hallintoa, puhuttu, väitelty, kiistelty.... ja aina lopulta tultu Proffaan kavereina. Asiat ovat riidelleet, ei koskaan ihmiset.

Kiitos kaikille ihanasta illasta. Erityiskiitos Tiinalle, joka järjesti tapahtuman. Aamulla ope oli hiukan väsynyt, mutta aivan älyttömän hyvällä tuulella. Kiitokset myös yösijan tarjonneille, olo oli kuin viiden tähden hotellissa. Peti pedattuna ja viluvarpaalle jopa huopa vetää jaloille, jotka taatusti olisivat palelleet ilman kotiin unohtuneita sukkia.

8.11.06

Vuosi

Vuosi sitten 9.11. vietin viimeistä vapaata päivääni. Oli Porthanin päivä ja TYYn juhlapäivä. Olin toisaalta apea, toisaalta suunnattoman jännittynyt. Ajattelin, että tähän jäisivät Porthanin päiväni. Tähän jäisi ylioppilaskunta osaltani.

Vuosi työelämässä on kulunut nopsaan. Vuosi sitten pohdin joulujuhlaohjelmaa yhden luokan osalta. Nyt osallani on puolet joulujuhlaohjelmasta, koska luokkia on vain kaksi. Toisaalta olisi kiva, jos opettajia olisi edes yksi enemmän, nyt joudumme molemmat aika koville. Mutta toisaalta tämä on niin vapaata. Voin tehdä mitä huvittaa, milloin huvittaa ja miten huvittaa, kunhan lapset oppivat tietyt asiat. Jos lapset ovat aivan uupuneita, voimme ottaa kevyemmän päivän, mutta toisena päivänä sitten rutistetaan tehokkaasti.

Minä itse olen muuttanut paikkakuntaa. Kaveripiiri jäi Turkuun ja osa on hajaantunut jo pääkaupunkiseudullekin. Raumalla etsin edelleen omaa paikkaani ja kovin niukasti minulla on kontakteja täällä ikätovereihin. Enempi olisi kiva, mutta onhan tässä Elina kanssani. Kevään-kesän pelastus oli vanha työkaveri eli nykyinen kaveri. Liki puoli vuotta lähekkäin asumista sai aikaan sen, että nyt yhteydenpito on hyvin säännöllistä, eihän sitä hyvästä kaverista malta luopua noin vaan maantieteellisistä syistä. Yhteen likimäärin ikätoveriin olen tutustunut ja hänen kanssaan tulee vietettyä aikaa mahdollisuuksien mukaan.

Vuoden aikana olen tunnustanut omien voimieni rajallisuuden.En vielä tiedä, mihin ne riittävät, mutta kaikki aikanaan. Olen oppinut tuntemaan itseäni, koska olen viettänyt enemmän aikaa itseni kanssa kuin koskaan ennen.

Mutta huomenna on taas 9.11. ja olen menossa TYYn alumnipäivään, päivään entisille toimijoille. Odotan kiinnostuneena, mitä on luvassa.

Omistajatragedian suurruhtinatar -merkin sain viime vuonna TYYn edelliseltä taloustoimikunnalta viimeisessä kokouksessa. Näitä olivat edeltäneet minun ja edeltäjäni Talouspönöttäjän yhdessä pakertamat TYYn viralliset pöytästandaaaarit ja TYYn viralliset akateeemiset ansioprinikat, jotka kaikki ovat ainutlaatuisia ja ainutkertaisia. Sain minä TYYltäkin ansiomerkin, mutta sellaisia on muillakin.

7.11.06

Roolit

Väititpä mitä tahansa, meillä jokaisella on jokin rooli. Siis sellainen, jonka olet joko itse ottanut tai joka on sinulle annettu.

Keskustelin tässä erään ihmisen kanssa kavereistani ja ystävistäni. Yhtäkkiä minulle esitettiin minua hämmentävä kommentti: olen yleensä joukon emo. Minulle tullaan puhumaan asioista, joista en voi muille puhua ja minulle tulee usein vastuu siitä, että asia tulee tehtyä loppuun saakka. Ja sitä pidetään itsestäänselvyytenä. Hän jopa kärjisti, että minua ei ole edes olemassa muille, jos en tee asioita muiden edestä. Ja että minua ei tarvitse edes kiittää, koska minun tehtäväni on tehdä puolesta.

Se tuntui aivan kamalalta. Siis jo ajatus siitä, ettei minusta itsestäni välitettäisi (taas kärjistäen) vaan vain tekoni olisivat arvokkaita. Vaikka tämän vuoden aikana on monta kertaa tullutkin mieleen, että olisi ollut kiva, jos Turun aikaiset kaverit pitäisivät tännekin päin yhteyttä. Kovin kauaa tai montaa kertaa en viitsi muistutella ihmisiä olemassaolostani. Jos ei kiinnosta, niin olkoon. On ihana nähdä kavereita, mutta olisi kiva, jos hekin suuntaisivat kulkuaan useammin tänne suuntaan, sillä matka minulta toisaalle on yhtä pitkä kuin toisaalta tänne.

Mutta asia pisti miettimään, sillä ei ole yksi eikä kaksi kertaa, kun joku on purkanut minulle koko sydämensä painolastin. Se ei yleensä ole onnistunut viikossa, ei kahdessa, ei parissa kuukaudessakaan. Minä olen saanut tutustua ihmiseen ja kun minusta alkaa tuntua siltä, että nyt hänkin jo jaksaa kuunnella minua, hän katoaakin elämästäni. Minä olen luullut tulleeni toiselle hyväksi kaveriksi, ehkä jopa matkalla ystävyyteen, mutta olinkin vain purkupaikka. Harvassa on ihmiset, jotka minuun pitävät yhteyttä kaukaakin säännöllisesti. Herrat kauaskatsova ja merinälkäinen, kiitos teille siitä. Näistä kahdesta kuulen vähintään kerran viikossa, useamminkin.

Keskustelu pisti tosissaan miettimään, sillä hän on jo aiemmin vihjannut samaan suuntaan. Mietin, että onko asia muka noin vai annanko minä noin virheellistä kuvaa itsestäni. Sillä minä en voi uskoa, että minua olisi koko ikäni käytetty vain hyväksi. Ei niin ihanat ihmiset, jotka ovat olleet elämässäni, kukin aikansa.

Kuva:http://www.poofcat.com/friend9e.jpg

Kiukkuinen

Mokomakin vanhustoimenjohtaja tai mikä lie!

Siis kuin ihmeen kaupalla pappassa yhä henki pihisee. Edellisviikolla pappa siirrettiin viikon päätteeksi Porista Raumalle. Puhuivat, että josko jonkin viikon seuraisivat aluesairaalassa tilannetta. No, Raumalle tuli virkainto-mikälie-vuokralääkäri, joka passitti pappan Eurajoelle intervallipaikalle, puhui parista viikosta ennen kotiuttamista. Oma lääkäri siis oli puhunut siirrosta aikaisintaan tällä viikolla, mutta pappa on nyt ollut viikon Eurajoella.

No, maanantaina vanhustyönjohtaja tai mikälie sitten olikin sitä mieltä, että pappa menisi kotiin tänään! Hyvät hyssykät, pappalle on sairaaloissa annettu pari yksikköä punasoluja viikon välein ja nyt ei veriarvoja ole edes otettu! Pappa ei jaksa kävellä kymmentä metriä pidempään rollaattorillakaan, kun jo ottaa pumpusta (ennen viimeistä infarktisarjaa pappa siis käveli pelkän kepin kanssa lyhyitä matkoja ja kelkalla saattoi liikkua kilometrinkin). Pappaa huippaa välillä niin, ettei hän uskalla nousta petistä. Tai puristaa rinnasta niin, ettei voi mennä ruokasaliin. On nestettä keuhkoissa ja jalat kaikesta makaamisesta aivan olemattomiin kuihtuneet jne, jne...

Vanhustyönjohtaja tai mikälie oli sitä mieltä, että ei pappa tarvitse kotiuttamisen varalta kodissaan kuntohoitajan kartoitusta, vaikka kulkuvälinekin on muuttunut. Sen olivat vihaiset lapset saaneet isälleen puhutuksi. Pappa oli ollut tänään mukana kuntohoitajan tarkastuksessa kodissaan. Reissu oli kestänyt kaksi tuntia, joista toisen pappa oli nukkunut sängyllään, kun oli ollut niin uupunut. Onko tällainen kotiutuskuntoinen? Vanhustoimenjohtaja tai mikälie on sitä mieltä, ettei pappan toimintakykyä tarvitse arvioida, ei hän kuitenkaan saisi tukiasumiseen riittäviä pisteitä. Siskoni hankki asiaa käsittelevän kirjan ja totesi, että hänen arvionsa mukaan pisteet erittäin tuettuun kotiasumiseen tai tuettuun asumiseen laitoksen yhteydessä (rinnasteisia) ylittyvät selvästi.

Taitaa koittaa kunnan virkamies säästää, tietäessään, että toisen sydänon ihan loppu. Kotiin vaan ja kuolkoon sinne ja pian, ettei tule kuluja. Siitä kuolemasta vielä voin olla samaa mieltä, mutta en tällä hinnalla. En sillä, että vanhan miehen pitää pelätä viimeiset päivänsä sitä, että joutuu kuolemaan yksin. En sillä, että vanhan miehen pitää viimeiset päivänsä pelätä sitä suunnatonta kipua, jonka infarkti tuo. En sillä, että vanhan miehen pitää viimeiset päivänsä pelätä, jaksaako hän mennä tänään ruokapöytään saakka. En sillä, että vanhan miehen pitää viimeiset päivänsä pelätä kaatuvansa yksin. En sillä, että vanhan miehen pitää viimeiset päivänsä tuntea olevansa yhteiskunnalle ei-toivottu yksilö.

Pappa on ollut ikänsä aktiivinen ihminen. Pappa on ollut aina tietoinen arvoistaan. Pappa ei ole koskaan halunnut pahaa kärpäsellekään. Pappa on aina rakastanut elämää sinänsä ja kaikkea elämäänsä kuuluvaa, myös kuolemaansa. Ja nyt pappa pelkää, sillä hänen järjessään ei ole edelleenkäänmitään vikaa.

Antakaa pappan elämään arvokkuus myös niihin viimeisiin päiviin!

Kuva: http://www.blikopdeweg.nl/Reageer/ANGER.gif

4.11.06

Pyhäinpäivä

Kunnioitin vanhoja suomalaisia perinteitä ja vietin pyhäinpäivän illan kirkossa ja hautausmaalla. Rauhallinen ilta ja hyvä mieli.