10.11.06

Ihana ilta

TYYn ensimmäinen alumni-ilta on takana. Vietin ihanimman illan pitkään aikaan. Näin monta monituista ystävää ja kaveria, joiden kanssa on tullut vietettyä aikaa paljon.

Näin monta ihmistä, jotka tervehtivät lämpimästi vanhaa tuttua. Iloisia ilmeitä, halauksia ja kuulumisten kysymisiä oli tupa tulvillaan, kun TYYn alumnit viimeisen 50 vuoden ajalta kohtasivat. Oli hienoa nähdä, miten TYYssä 1970-luvulla toimineet jutustelivat keskenään ja todella toivoivat tällaisten iltojen tulevan tavaksi. Siksi se lämmitti, että todennäköisesti emme siis mekään koskaan toisiamme unohda.

Itse näin monta ihmistä, joita olikin ollut huikea ikävä. Vaikka eräs juttukavereistani ei tunnustanutkaan itse varsinaisesti ikävää tunteneensa, hänkin totesi, että on kiva nähdä kavereita aina tauon jälkeen. Toisen juttukaverini kanssa juttelimme siitä, miten paikkakunnalta poislähteneille ikävä on suurempi kuin paikkakunnalle jääneillä poismuuttanutta kohtaan. Yksi kaipaa kaikkia, mutta joukko ei yhden uupumista niin huomaakaan. Mutta juttuseurani sitten totesikin, että hän kyllä huomaa, että minä olen poissa. Kiitos sinulle, se lämmittää mieltä vieläkin. Muutama ihminen oli niin aidosti ilahtuneen näköinen minuun törmätessään ja rutisti niin kovasti, että huomasin olleeni myös heille tärkeä, eivät vain he minulle. Voin siis autuaasti pyyhkiä pois Roolit-postaukseni herättämät tunteet. En hämmentynyt silloisesta kuulemastani turhaan, minä en ole mikään uhri.

Loppuillasta siirryimme jo niin perinteiseen Proffaan. Ja aivan kuten ennenkin, löysin itseni "äijäpöydästä" ainoana naisena. Nauratti ja huvitti. Vaikka ehkä hiljaa istuinkin siinä, kun toiset puhuivat kuka mitäkin, paransivat maailmaa. Mutta olin kuitenkin onnellinen. Ympärilläni oli rakkaita ihmisiä, joiden kanssa on vietetty paljon aikaa, opittu hallintoa, puhuttu, väitelty, kiistelty.... ja aina lopulta tultu Proffaan kavereina. Asiat ovat riidelleet, ei koskaan ihmiset.

Kiitos kaikille ihanasta illasta. Erityiskiitos Tiinalle, joka järjesti tapahtuman. Aamulla ope oli hiukan väsynyt, mutta aivan älyttömän hyvällä tuulella. Kiitokset myös yösijan tarjonneille, olo oli kuin viiden tähden hotellissa. Peti pedattuna ja viluvarpaalle jopa huopa vetää jaloille, jotka taatusti olisivat palelleet ilman kotiin unohtuneita sukkia.

Ei kommentteja: