7.11.06

Roolit

Väititpä mitä tahansa, meillä jokaisella on jokin rooli. Siis sellainen, jonka olet joko itse ottanut tai joka on sinulle annettu.

Keskustelin tässä erään ihmisen kanssa kavereistani ja ystävistäni. Yhtäkkiä minulle esitettiin minua hämmentävä kommentti: olen yleensä joukon emo. Minulle tullaan puhumaan asioista, joista en voi muille puhua ja minulle tulee usein vastuu siitä, että asia tulee tehtyä loppuun saakka. Ja sitä pidetään itsestäänselvyytenä. Hän jopa kärjisti, että minua ei ole edes olemassa muille, jos en tee asioita muiden edestä. Ja että minua ei tarvitse edes kiittää, koska minun tehtäväni on tehdä puolesta.

Se tuntui aivan kamalalta. Siis jo ajatus siitä, ettei minusta itsestäni välitettäisi (taas kärjistäen) vaan vain tekoni olisivat arvokkaita. Vaikka tämän vuoden aikana on monta kertaa tullutkin mieleen, että olisi ollut kiva, jos Turun aikaiset kaverit pitäisivät tännekin päin yhteyttä. Kovin kauaa tai montaa kertaa en viitsi muistutella ihmisiä olemassaolostani. Jos ei kiinnosta, niin olkoon. On ihana nähdä kavereita, mutta olisi kiva, jos hekin suuntaisivat kulkuaan useammin tänne suuntaan, sillä matka minulta toisaalle on yhtä pitkä kuin toisaalta tänne.

Mutta asia pisti miettimään, sillä ei ole yksi eikä kaksi kertaa, kun joku on purkanut minulle koko sydämensä painolastin. Se ei yleensä ole onnistunut viikossa, ei kahdessa, ei parissa kuukaudessakaan. Minä olen saanut tutustua ihmiseen ja kun minusta alkaa tuntua siltä, että nyt hänkin jo jaksaa kuunnella minua, hän katoaakin elämästäni. Minä olen luullut tulleeni toiselle hyväksi kaveriksi, ehkä jopa matkalla ystävyyteen, mutta olinkin vain purkupaikka. Harvassa on ihmiset, jotka minuun pitävät yhteyttä kaukaakin säännöllisesti. Herrat kauaskatsova ja merinälkäinen, kiitos teille siitä. Näistä kahdesta kuulen vähintään kerran viikossa, useamminkin.

Keskustelu pisti tosissaan miettimään, sillä hän on jo aiemmin vihjannut samaan suuntaan. Mietin, että onko asia muka noin vai annanko minä noin virheellistä kuvaa itsestäni. Sillä minä en voi uskoa, että minua olisi koko ikäni käytetty vain hyväksi. Ei niin ihanat ihmiset, jotka ovat olleet elämässäni, kukin aikansa.

Kuva:http://www.poofcat.com/friend9e.jpg

1 kommentti:

Elina kirjoitti...

No olipa hassusti sanottu susta :-( Pienen piston kyllä tunnen omassatunnossa (taas kerran) siitä, kuinka huonosti tulee pidettyä yhteyttä. Jos yhtään lohduttaa, se ei koske vaan sinua, vaan lähes kaikkia kavereita. Sitä on vaan olevinaan niin kiireinen...

Sun asioista pysyy kuitenkin jotenkuten perillä tätä blogia lukemalla. Käyn täällä normaalisti useamman kerran viikossa, joten tätä kautta ainakin kuuntelen aina :-) Tietysti myös muilla keinoin. Ja pidän peukkuja myös pappalle! Noinhan ne asiat tuntuu nykyään menevän vanhustenhoidossa, ikävä kyllä.