29.12.06

Kohtaamisia 2

Tämä ei liity mitenkään aiempaan postaukseen samalla otsikolla, mutta oli vain niin osuva otsikko.

Pommiin nukutun aamun jälkeen löysin itseni vihdoin Porista siskon kanssa vaatteita etsimästä. Tontut kun toivat molemmille lahjarahaa vaatteisiin. Minä löysin hameen, Outi ei sitäkään.

Kaupungista lähtiessäni törmäsin ensin Miraan, joka oli suorittamassa opintoihinsa liittyvää harjoittelua Luvialla. Katselin jo jonkin aikaa kävellessäni koirantaluttajan perässä, että onpa tutunnäköisiä koiria. Mutta en sitten kuitenkaan osannut ajatella, että koirat ovatkin juuri ne koirat, jotka minulle tulevat mieleen. Kun koirat taluttajineen sitten kääntyivät eräästä portista, huomasin, että onpa se kuitenkin se omistajakin tuttu. Hassua.

En sitten voinut lähteä ajamaan kohti kotia, kun aurinko paisteli pahasti alta lipan. Menin tuhraamaan aikaa paikalliseen automarkettiin (siis toiseen niistä, johon osaan Porissa mennä). Tuokion kiertelin kauppaa ja tulin sitten kahvioon juomaan kupoin teetä ja kuluttamaan aikaa. Ja kas kummaa! Lukioaikainen kaverini Laura yhtäkkiä tulee käytävää pitkin! Oli todella mukavaa nähdä Lauraa pitkästä aikaa. Ja oli erityisen kiva huomata, että se, miten Laura on on vuosien saatossa muuttunut, on ollut se sama suunta kuin itsellänikin.

Mukava oli näiden kohtaamisten jälkeen ajella kotiin.

Ei kommentteja: