17.12.06

Kohtaamisia

Vietimme ystäväporukassa pikkujouluja viikonloppuna. Kovasti alkavat meidän illanistujaisemme käydä rauhallisiksi. Kysymykseen:"onks joku lähdöss kaupungille?" vastaukset ovat vanhojen muistelua ja sitten muistetaan myös se, miten ankeaa on, kun seuraavana aamuna kaikki vaatteet haisee tupakalle. Eli todella harvoin on kukaan lähdössä yhtään minnekään. Joitain näistä en ollut nähnyt aikoihin, toisten tapaamisesta ei juuri ollut aikaa tällä kertaa.

Matkalla Helsinkiin suoritin vinon pinon jouluostoksia Turussa. Sattumalta törmäsin erään ison kaupan tuulikaapissa gradupariini Anssiin. Oli todella mukavaa nähdä ihmistä, jonka kanssa tuli yksi talvi vietetttyä hyvin tiiviisti ja tuloksellisesti. Anssi oli myös tarvittaessa minulle tukena, kun sukumme kuoli ja sairasti gradumme ohessa oikein urakalla ja minä puolestaan kuuntelin, millaiselta tuntuu tulla isäksi. Mielenkiintoinen talvi-kevät meillä siis oli. Mutta saatiin me se gradukin tehtyä. Moinen rupeama kyllä varmasti jäi molempien mieleen lopuksi ikää, sillä ilman toista mahtaisimme edelleen olla kumpikin kasv. yo, sen verran heikolla itsekurilla on molemmat meistä varustettu. Mutta toisen vuoksi siinä onnistui. Ja Anssin kanssa oli tosi hyvä tehdä töitä. Hänenlaisensa ihmiset ovat aina tervetulleita kaveripiiriini tai opettajakollegoiksi.

Viikonloppu päättyi tapaamiseen kaverini kanssa, joka on aikaa vietänyt tämän vuoden aikana Raumalla paljonkin. Hyvän joulun toivotukset vaihdoimme puolin ja toisin ja sovittiin, että viimeistään ensi vuonna nähdään. Tästä ihmisestä on ollut suunnaton tuki minun kotoutumiseeni Raumalla, kun hän on suurimman osan vuotta ollut ainoa tuntemani nuori aikuinen täällä.

Nyt syksyllä Elinan luonani asuminen on ollut toinen iso apu, jopa siinä määrin, että ihmettelen, kuinka selviänkään enää ilman serkkukämppistä. Kun ei kukaan toivota huomenta, sano hyvää yötä, juttele ruokapöydässä, tiskaa eri tavalla, laita vessapaperirullaa toisinpäin, ole lisämuistikapasitettina kaupassa... Elina lähtee joulun viettoon kotipuoleen rinkka täynnä lahjoja kotoväelleen täältä päin joulujuhlan jälkeen.

Ei kommentteja: