16.1.07

Kalenteriton

Joulupukki on minulle tuonut perinteisesti Wegan kalenteriin uudet sisukset, mutta nyt oli pukille iskenyt dementia. En lähtenyt heti kalenterin ostoon, vaan odottelin, että kokoukset alkavat ja vasta sitten sen ostan.

Kiersin Rauman _kaikki_ kirjakaupat, eikä niissä yhdessäkään ollut enää yhtään Wegan vuosipakettia. Eihän se sinänsä olisi niin pöyristyttävää ollut, mutta kaikista tuli sama syykin: painos on jo Ajastolta loppu. Marraskuun alussa kuulemma on hyvät valikoimat, joulun alla ei tahdo enää saada tilattua lisää ja tammikuun alussa, jolloin kysyntä olisi suurinta, kalentereja ei enää ole lainkaan, kuului kirjakauppiaiden sanoma. Jatkoivat vielä, että Ajasto ei kyllä näin lähellä vuodenvaihdetta ota vielä uusintapainosta.

Mitä minä teen uudella vuoden 2007 kalenterilla kesäkuussa!? Miten ihmeessä yksi suosituimmista kalenterimalleista voi olla loppuunmyyty vuoden 16. päivänä? Ja kaikki muutkin mallit! Entäs ne nuoret aikuiset, jotka esimerkiksi valmistuvat tämän vuoden aikana? Heidän kalenteritarpeensa muuttuu aiemmasta huomattavasti ja he lähtevät etsimään uutta tarpeitaan tyydyttävää kalenteria. Ja ihan mihin aikaan vuotta sitten valmistuminen sattuukin. Vaan mitä on kirjakaupoilla heille tarjota? Ei mitään. Ehkä joku julmetun kokoinen varauskalenteri, mutta ei fiksunkokoisia muistinjatkeita.

Tähän asiaan toivon muutosta mitä pikimiten ja erityisesti toivon, että tällainen ei ole pysyvä ilmiö. Tämä vuosi ei alkanut yli kaksi kuukautta sitten, tämä vuosi alkoi kaksi viikkoa sitten! Ensi vuonna toivonmukaan kalentereja on saatavilla vielä tammikuun lopullakin ja ympäri vuoden tilattavissa.

Kuva: http://www.ajasto.fi/images/imagebank/catalog/medium/1677.jpg

Ei kommentteja: