18.1.07

Kommuuniasumista

Sellaista olen päätynyt minun ja serkkulikan yhteiselon olevan. Kuulostaa kovasti pilvihuuruilta ja punkkukrapulalta, mutta sitä se ei ole

Syksyllä mietin, kuinka sitä mahtaa tulla toimeen, kun on toinenkin saman katon alla. Nyt alkaa jo ahdistamaan ajatus, että Elina lähtee muutaman kuukauden päästä. Tämähän on kivaa!

Siis kun ajattelee yksinasumista. Sitä herää yksin ja näkee ekaa kertaa ihmisen vasta kun on poissa kotoa. Kenellekään ei saa toivottaa huomenia, ei kertoa, mitä kaikkea aamun lehdessä onkaan. Töistä kun tulee kotiin, niin kenenkään kanssa ei voi höpistä aikuisten asioita. Jos lähtee iltarientoihin vielä, kukaan ei huomaa, jos et saavukaan kotiin, kukaan ei kiinnitä huomiota puuttumiseen. Siivota pitää yksin, tiskata yksin, syödä yksin, laittaa ruoka yksin, pestä pyykki yksin.... Aika hitsin yksinäistä touhua siis eikä kukaan koskaan kaipaa.

Nyt on kotona ollut juttuseuraa tarvittaessa. Joskua vaikka ei olisi ollut tarvekaan. Mutta kaipa meillä molemmilla on suu siksikin, että voi sanoa toiselle, että ei nyt, en jouda. Saa sanoa hyvää yötä ja huomenta, voi jutella ruokapöydässä (ylipäätään viitsii kattaa pöydän ja syödä, kun on muitakin talossa). Asunnon siivous käy alle tunnissa, kun työ on selkeästi jo jakautunut ja molemmilla on oma osuutensa ja työ sujuu saumattomasti. Tiskivuoro pelastaa kahden ei-niin-tiskausintoisen ihmisen elämän. Sitä ehtii niin hirmuisesti enemmän, kun on kaksi tekemässä.

Ja mikä ehkä parasta. Olen saanut tutustua kaukana asuneeseen serkkuun aivan eri tavalla. Olen saanut hänen puheidensa kautta tutustua myös muuhun sukuun sieltäpäin paljon paremmin. Itse tunnen olevani entistäkin enemmän sukua isäni siskon perheelle, kun olen heihin saanut Elinan kautta tutustua. Hauska on myös ollut kuulla juttua kummitytön tädeistä. Nyt muistan nimet, ehkä nyt voin jo oppia yhdistämään ne kasvoihin.

En ole voinut kunnolla ymmärtää Sakkea, joka on asunut kommuunissa jo pitkään. Olen luullut, että minusta ei koskaan olisi sellaiseen. Hukun-kukkua! Koskaan ei pitäisi hutkia ennen tutkimista. Perun pahat puheeni: minäkin tykkään seurallisesta asumisesta.

2 kommenttia:

Anu kirjoitti...

Olen asunut yhden naisen taloudessa vuodesta 1998 lähtien. Joskus olen miettinyt, millaista olisi jakaa asunto jonkun kanssa. Putkiremontti tarjoaa tähänkin oivan mahdollisuuden.

Vaikka joskus olen epäillyt omaa sosiaalisuuttani, kyllä vapaaehtoinen yhteiselämä jonkun tutun kanssa varmaan sujuisi. Klo 7 työt aloittavat remppamiehet harjaannuttavat kummasti...

Anonyymi kirjoitti...
Blogin hallinnoija on poistanut tämän kommentin.