15.3.07

Keväistä

Maa tuoksuu jo koululla ja lapset ovat yltä-päältä ravassa välitunneilta tullessaan. Vaikka nyt sääennusteet lupaavatkin viileämpää, se ei kiistä tosiasiaa: kevät on täällä!

Aurinko paistaa päivä päivältä pidempään ja ihmekös tuo, kevätpäiväntasaukseen on enää viikko. Laitilan peräpuskiin kiurut saapuivat eilen, samoin joutsenet. Pellonpiennar näyttää siltä, etteivät leskenlehdet aio enää kauaa maan alla pysytellä. Lunta on enää varjoisimmissa paikoissa, omasta pihastakin saa roskia kerättyä pois. Kärpäsiä olen tavannut jo keittiön lisäksi ihan avoimella paikalla koulun pihalla. Siis ei seinän vieressä. Lapsilla on kumisaappaat ja toppapukuja on aamu aamulta vähemmän jonossa. Itse vaihdoin jo hieman kevyempiin hanskoihin.

Odotan innolla, että saan upottaa sormeni multaan omassa pihassa. Haluan haistaa jonain aamuna meren tuoksun, kun se on vapautunut jäistään. Korvat höröllään kuuntelen, mitä kaikkia lintuja onkaan jo tullut takaisin Suomeen, mitkä paikkalinnut ovat soitimensa aloittaneet.

Minä en vaan voi ymmärtää kevätmasentuneisuutta!

Ei kommentteja: