27.9.07

Täällä ollaan

Juha jo antoi palautetta, etten ole kirjoittanut omalle blogille mitään. Miksi en? Jotenkin on vaan tullut vietettyä aikaa muualla kuin koneella ja koneella ei ole ollut juuri silloin, kun on sattunut hyvä idea päähän. Ja tästä päästähän se lähtee saman tien, jos ei sitä ylös pistä.

Juha sitten käski kirjoittaa tästä viikosta. Kun tällä viikolla on ollut tyyyyyylsääääää. Olen ollut sairaslomalla koko viikon ja vielä huomisenkin. Ei mitään sen vakavempaa kuin poskiontelontulehdus, mutta tavallisen äkäinen onkin. Sunnuntaina heräsin yöllä päänsärkyyn ja siihen piti ihan troppia hakea kesken kaiken. Päivällä sitten johkaannuimme lääkäriin, joka totesi tulehduksen, mutta ei antanut lääkettä, ei mitään. Ei edes hoito-ohjeita, vain kolme päivää saikkua. Mikälie kandi oli. "En minä nyt oikein uskalla mitään antaa." Just-joo.

Maanantaina menin omalääkärille. Kokenut lääkäri antoi heti penisilliinikuurin ja lähetteen punkteerukseen torstaille. Päänsärky jatkui hyytävänä ja eilen keskiviikkona menin taas lääkäriin. Toivoin, että punkteeraisivat heti, että saisin nukuttua yöllä. Päivystävä lääkäri antoi Panacodia. Perustelu oli kyllä hyvä. Hän myönsi tehneensä punkteerauksia yhteensä alle kymmenen ja niistäkin viimeisimmästä on yli kaksi vuotta aikaa.

Tänään siis suuntasin vihdoin punkteeraukseen, jota odotnkin jo kuin kuuta nousemaan. Hullusti sanottu moisesta toimenpiteestä, mutta kun tiesin, että se auttaa. Kokenut lääkäri pisti puudutuspiikit nenään ja minä menin odotushuoneeseen odottamaan. Kohta sanoin vieressä istuvalle rouvalle, että nyt tarvitaan hoitajaa, minua pyörryttää. Rouva lähti saman tien, mutta taju oli poissa ennenkuin ketään ehti paikalle. Seuraava, mitä tiedän, on että makaan odotushuoneen penkeillä ja hoitaja pitää jalkoja ylhäällä, toinen ottaa sykettä. Tälläkin kertaa pyörryin niin, etten kaatunut, vaan jäin kouristuksenomaisesti istumaan. No, kun olo oli tasaantunut, menin punkteeraukseen. Yksi hoitaja piti koko ajan kiinni hartioista tajunnanmenetyksen varalta. Toinen puoli saatiin putsattua, kun vaakataso kutsui taas. Toistakin puolta kokeiltiin, mutta pyörtyminen ja melkein pyörtyminen oli liikaa ja minun oli luovutettava. Nolotti. Mutta siitä ei vaan tullut mitään.

Juha haki minut terveyskeskuksesta, kun en arvannut autonrattiin istua. Huomenna menen uudestaan, että tulee toinenkin puoli putsattua. Mutta nyt jo on ihan pahin terä kivusta poissa. Josko sitä vaikka paranisikin vihdoin.